Palaako Kalevan Rasti Jukolan voittajaksi?

Virolahden Ravijoella suunnistettavan Jukolan viestin suurimpia ennakkosuosikkeja ovat tutut joukkueet - joensuulainen Kalevan Rasti ja norjalaisseura Halden SK. Viime vuonna Hyvinkäällä Halden oli murskaavan ylivoimainen.

Halden juhli viestin voittoa yli seitsemän minuutin erolla toiseksi sijoittuneeseen Kalevan Rastiin. Ratkaisut syntyivät jo kolmannella osuudella, jossa Anders Nordberg vei Haldenin omille teilleen. Kalevan Rasti ja monet muut seurat joutuivat taipumaan norjalaisten rynnistyksessä.

Kalevan Rastin joukkueessa suunnistavat Salpa-Jukolan maastoissa Philippe Adamski, Hannu Airila, Thierry Gueorgiou, Fabian Hertner, Simo Martomaa, Kiril Nikolov ja Jan Prochazka. Juoksujärjestys pidetään mahdollisimman pitkään salassa ja julkistetaan vasta lauantaina.

Kalevan Rastin leirissä mietitään, mille osuudelle joukkueen ranskalainen ykköstykki Gueorgiou sijoitetaan. Mahdollista on, että Gueorgiou suunnistaisi jo kolmannen osuuden ja pyrkisi hankkimaan joensuulaisille selkeän johtoaseman. Kalevan Rastin valmennuspäällikkö Antti Harju haluaa rauhoittaa tilanteen ja paljastaa korttinsa vasta lauantaina.

Kalevan Rasti juhli keväällä Tiomila-viestin voittoa Ruotsissa. Jukolassa joensuulaiset ovat saavuttaneet täysosuman kolme kertaa - vuosina 2004, 2005 ja 2007. Sunnuntaiaamuna tiedetään, miten kävi Salpa-Jukolassa?