YLE tiiviisti mukana Salpa-Jukolassa

Venlojen ja Jukolan viestejä voit seurata TV2:n, Radio Suomen ja YLE Urheilun nettisivujen lähetyksissä. Venlojen viesti alkaa klo 14.10 ja Jukolan viesti klo 22.55.

Jukolan viesti

Maailman suurin suunnistuksen viestitapahtuma, Jukolan viesti, käydään tänä vuonna Kaakkois-Suomessa, Virolahdella. Kyseessä on järjestävän seuran, Vehkalahden Veikkojen 100-vuotisjuhlatapahtuma, joka on saanut nimen Salpa-Jukola.

Kilpailukeskus sijaitsee sotahistoriallisesti merkittävällä alueella: Ravijoki oli yksi keskeisimmistä alueista kesällä 1940, kun koko itärajan mittaista linnoitusketjua, Salpalinjaa, ryhdyttiin rakentamaan. Kilpailukeskuksessa onkin nähtävissä bunkkereita ja kivisiä panssariesteitä.

Aleksis Kiven seitsemän veljeksen hengessä perustettu Jukolan viesti suunnistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1949. Nykyään tapahtuma kerää vuosittain n. 12 000 – 13 000 osallistujaa naisten Venlojen viestiin ja miesten, läpi yön kestävään, Jukolan viestiin. Venlojen viestissä osuuksia on neljä ja Jukolan jusseilla seitsemän.

Kaikkiaan kisapaikalle odotetaan 40 000 suunnistukseen enemmän tai vähemmän vihkiytynyttä kävijää.

Jukolan viesti on huippusuunnistajille ja –joukkueille yhtä lailla yksi kauden ehdottomista kohokohdista kuin harrastajajoukkueille, joita valtaosa osallistujista kokoonpanoista on. Osallistujien ikähaarukka on n. 14-70 vuotta, joskaan yläikärajaa ei ole.

Radiossa, tv:ssä ja netissä

Kymenlaakson Radio on Virolahden tunnelmissa jo lauantaiaamuna kello 9-11. Tapaamme järjestäjiä, kilpailijoita, talkoolaisia ja muita tapahtumaan osallistuvia.

YLE välittää Jukolan taikayön tapahtumat ja tunnelmat suorana niin televisiossa (TV2) kuin radiossa (Radio Suomi).

Venlojen viesti on radiossa seurattavissa raportteina, televisiossa myös naisten viesti tulee päivällä suorana lähetyksenä.

TV-lähetykset selostaa Jussi Eskola, asiantuntijana Pekka Nikulainen. Radiossa äänessä on Pertti Tapola, asiantuntijanaan Seppo Väli-Klemelä.

Ruotsinkielisestä selostuksesta vastaa Leif Lampenius. Hänellä on asiantuntijanaan Torsten Smedslund.

TV-studiota emännöi Nina Vanhatalo. Venlojen viestin aikana studiossa on lisäksi entinen huippusuunnistaja Reeta-Mari Kolkkala ja Jukolan yössä studion puolella tapahtumia kommentoi Janne Salmi.

Lähteet: YLE Kymenlaakso