1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Vaalit 2011

Uusi vanhuspalvelulaki myös uuden hallituksen tavoitteena

Parin vuoden päästä todennäköisesti voimaan tulevan uusi vanhuspalvelulaki takaa toteutuessaan jokaisella vanhukselle henkilökohtaisen hoidon. Tuleva peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson aikoo jatkaa lain valmistelua siitä mihin hänen edeltäjänsä jäi.

Vaalit 2011
Pyörätuolilenkillä puistossa
YLE

Uutta vanhuspalvelulakia valmisteltini jo edellisen hallituksen peruspalveluministerin Paula Risikon (kok.) johdolla. Tavoitteena on ollut saada aikaan laki, joka velvoittaisi arvioimaan jokaisen vanhuksen hoidon tarpeen 75 vuoden iässä. Lisäksi jokainen vanhus saisi henkilökohtaisen avustajan, joka auttaisi tukiviidakossa.

Risikon seuraajaksi valittu SDP:n Maria Guzenina-Richardson aikoo jatkaa edellisen hallituksen työtä. Viilauksia on kuitenkin tulossa.

- Meillä on ollut kahdeksan vuotta keskustavetoinen hallitus ja mitään ei saatu aikaan. Nyt vihdoin laki saadaan täytäntöön. On kunnia-asia jatkaa Risikon työtä.

Kunnissa pelätään sitä, kuka uuden lain takaamat palvelut rahoittaa.

- Jos valtio tulee mukaan puolella, niin varmasti haastetta riittää varsinkin niille, joilla on vaikeuksia.

Palveluiden rahoitusken turvaamiseksi tuleva peruspalveluministeri pitää kuntauudistusta välttämättömänä.

- Minä en näe mitään muuta vaihtoehtoa, kuin että tehdään isoja rakenteellisia uudistuksia tähän suomeen, että voidaan panostaa tulevaisuudessa laadukkaaseen hoivaan.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi