Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä saattaa hajota

Vasemmistoliiton päätös osallistua uuteen hallitukseen saattaa johtaa jopa eduskuntaryhmän hajoamiseen. Vasemmistoliiton kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho aikovat äänestää hallituksen ohjelmaa sekä mahdollisia euron tukipäätöksiä vastaan eduskunnassa.

Vaalit 2011
Erkki Virtanen ja Jyrki Yrttiaho
Erkki Virtanen ja Jyrki Yrttiaho (oik.) Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston yhteiskokouksessa 19.6.2011.YLE

Mustajärven ja Yrttiahon tavoin hallitukseen menoa vastustanut kansanedustaja Anna Kontula on ilmoittanut äänestävänsä ainakin euron kriisipaketteja vastaan.

Mustajärven mukaan hänen jäsenyytensä eduskuntaryhmässä jää ryhmän päätettäväksi.

- Olen kyllä ryhmälle ilmoittanut sen, että en hyväksy tätä hallitusratkaisua. Se näkyy sitten äänestyskäyttäytymisessä salissa. Ja esimerkiksi yhtään eurotukipakettia tältä pohjalta, mitä nyt rakennetaan, ja niitä tulee liukuhihnalla eteen, en tule hyväksymään. Ryhmä tekee sen jälkeen päätöksen, sanoo Mustajärvi.

Kansanedustajat kertoivat näkemyksistään juuri ennen hallitukseen osallistumisesta päättäneen Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ja valtuuston yhteiskokokouksen alkua.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä hajosi valtion talousarvion leikkauspäätöksiin 90-luvulla, kun puolue osallistui Paavo Lipposen ensimmäiseen hallitukseen.

Lapintie lepyttelee

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie toivoo hallitukseenmenon arvostelijoilta turnauskestävyyttä. Lapintien mukaan hallitusohjelmassa on paljon hyviä asioita, joiden toteuttaminen vaatii vielä työtä hallituksessa.

Lapintien mukaan ryhmässä keskustellaan pelisäännöistä, jos joku edustajista äänestää toistuvasti ryhmän linjauksia vastaan. Keskustelun jälkeen Lapintien mukaan ryhmä voi antaa varoituksen edustajalle, joka äänestää edelleen toisin kuin ryhmässä on sovittu. Pidemmälle meneviä rangaistuksia Lapintie ei suostunut hahmottamaan.

Lähteet: YLE Uutiset / Ari Hakahuhta, Pekka Kinnunen