Liettua hyvittää menetettyä omaisuutta takaisin juutalaisille

Liettuan parlamentti hyväksyi tänään kauan odotetun lakiehdotuksen palauttaa juutalaisille heidän yhteistä omaisuuttaan, jonka he menettivät natsi- ja neuvostosotilaiden valtauksissa.

Ulkomaat

Yhdysvallat ja maailman juutalaisjärjestöt ovat pitkään vaatineet Liettuan hallitusta pääsemään sopimukseen laista, vaikka jotain omaisutta on jo palautettu juutalaisille.

Presidentin täytyy vielä vahvistaa laki, jonka mukaan Liettuan hallitus maksaisi 125 miljoonaa litiä eli noin 36,20 miljoonaa euroa vuosien 2013 ja 2023 välillä. Rahat maksettaisiin erityiseen rahastoon.

3 miljoonaa litiä maksettaisiin suoraan holokaustista selviytyneille vuonna 2012.

Liettuan pääministerin Andrius Kubiliuksen mukaan lakiehdotus osoittaa hyvää tahtoa ja ymmärrystä juutalaisten kärsmiystä kohtaan.

Juutalaisyhteistö varautunut

Lakiehdotusta tuki 82 edustajaa 141-paikkaisessa parlamentissa. 18 edustajaa ei ollut äänestyksessä paikalla.

Baltian maiden suurin juutalaisyhteisö Liettuan Juutalainen Yhteisö toivotti esityksen tervetulleeksi, mutta yhteisöllä oli epäilyksiä.

- Tuemme esitystä, koska valtio kykenee maksamaan tämän verran nykyisessä tilanteessa, toteaa Liettuan Juutalaisen Yhteisön varapuheenjohtaja Faina Kukliansky.

Yhtiesö on neuvotellut hallituksen kanssa hyvityksistä vuodesta 2002. Yli 90 prosenttia Liettuan 200 000 juutalaisesta surmattiin holokaustin aikana.

Lähteet: Reuters