1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Stora Ensolle kallis lasku

Stora Enso rikkoi lakia, kun se päätti Kemijärven ja Summan tehtaiden sulkemisesta. Päätökset tehtiin ennen kuin yt-neuvottelut työntekijöiden kanssa oli saatu loppuun. Noin 340 työntekijää saa hyvitystä irtisanomisista. Kyseessä on tiettävästi suurimmat korvaussummat yt-riidassa, mitä työtuomioistuin on määrännyt korvattavaksi.

Kuva: YLE

Työtuomistuimen mukaan Stora Enso -konserniin kuuluvien Kemijärven sellutehtaan ja Summan paperitehtaan sulkemisesta tehtiin tosiasiallisesti päätökset jo syksyllä 2007. Yt-neuvottelut työntekjöiden kanssa päättyivät kuitenkin vasta tammikuuussa 2008. Tuolloin tehtaiden toiminnan jatkaminen ei ollut neuvotteluissa enää esillä.

Työtuomioistuimen mukaan asiassa rikottiin yhteistoimintalakia, jota noudatettiin paperiteollisuuden työehtosopimuksen osana. Työtuomioistuin määrää emoyhtiön ja kahden tytäryhtiön palveluksesta irtisanotuille noin 340 työntekijälle hyvityksiä. Hyvityksiä joutuvat maksamaan Stora Enso, Stora Enso Publication Papers ja Efora. Irtisanotut työntekijät saavat kukin 17 000 euroa. Yhteensä maksettavaa kertyy noin 5 780 000 euroa.

Tehtaiden lakkauttamista puitiin työtuomioistuimessa Paperiliiton aloitteesta.

- Olemme luonnollisesti pettyneitä työtuomioistuimen ratkaisuun. Päätöksestä huolimatta katsomme toimineemme yt-lain mukaan molemmissa tapauksissa. Päätöksiä tehtaiden sulkemisista ei tehty ennakkoon, sanoo Stora Enson Suomen viestintäjohtaja Päivi Kauhanen.

- Nyt perehdymme huolellisesti päätöksiin, Kauhanen jatkaa.

Emeritusprofessori: kohtuullinen päätös

Työtuomoistuimen tuore päätös on laatuaan ensimmäinen. Työoikeuden emeritusprofessori Kari-Pekka Tiitinen sanoo, että ratkaisu kuulostaa äkkiseltään asianmukaiselta.

Vaikka irtisanomisista koituu Stora Ensolle aikamoinen lasku voisi summa olla vieläkin suurempi. Tiitinen muistuttaa, että työntekijälle voidaan määrätä maksettavaksi hyvitystä maksimissaan 30 000 euroa. Suomalaisessa oikeuskäytännössä kuitenkin turvaudutaan hyvin harvoin enimmäismääriin.

Tiitisen mukaan suhteellisen korkea hyvityssumma on kirjattu lakiin sen vuoksi, että työnantaja kävisi yt-neuvotteluja asianmukaisesti, ja että neuvotteluissa olisi todellisia vaihtoehtoja.

Työtuomioistuimen tuomiosta ei voi valittaa.