Kukkaseppele kruunaa kesäilmeen

Kukkaseppeleen tekeminen vaatii sorminäppäryyttä, mutta taidon oppii pienellä harjoittelulla. Ihan tutuista ja tavallisista luonnonkukistakin saa aikaiseksi kauniin seppeleen, joka kruunaa kesäilmeen. Katso tästä ohjeet kukkaseppeleen tekoon.

Kotimaa
Seppele on melkein valmis
Huolehdi että seppeleen varret riittävät koko matkan ajan.YLE

Tienpientareelta koeseppeleeseen tarttui mukaan mm. hiirenvirnaa, puna-ailakkeja, voikukkia ja koiranputkia. Ihan tutuista ja tavallisista kukistakin saa siis aikaiseksi kauniin kesäisen seppeleen.

Myös ammattilaiset käyttävät luonnonkukkia työssään ja erityisesti opiskelijoiden käsissä luonnonkukat ovat tuttu harjoitusmateriaali.

- Lapsena kukkaseppeleitä on värkätty ja jonkun verran koulussakin on kerätty kukkia ja tehty seppeleitä, floristiopiskelija Elina Lampela kertoo.

Rentovartiset kukat käyvät seppeleen tekoon parhaimmin.

Materiaali on myös ilmaista, joten jos ensimmäinen harjoituskappale ei onnistu, voi uutta harjoitusmateriaalia käydä hakemassa helposti lisää.

Lähteet: YLE Oulu