Katainen: Uuden laman riski erittäin suuri

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) varoittaa Euroopan talouskriisin laajenemisesta. Hän sanoi, että tilanne on paha ja riskit uuden laman syntymiselle ovat erittäin suuret. Katainen matkustaa tänään Brysseliin EU:n huippukokoukseen.

Vaalit 2011
Pääministeri Jyrki Katainen Eduskunnassa.
YLE

Katainen sanoi, ettei asiasta ole olemassa mitään salattua tietoa, vaan tilanteen pystyy näkemään esimerkiksi korkojen heilahteluista. Hänen mukaansa tilanne on erittäin haavoittuvainen.

- Taloustilanne Euroopassa ei ole mennyt oikeastaan parempaan suuntaan, vaan riskit vakavan finanssikriisin ja uuden laman syntymiselle ovat erittäin suuret tällä hetkellä. Nyt ei puhuta pelkästään Kreikasta vaan katsotaan niitä toimenpiteitä, joilla kriisin leviäminen toisiin maihin voidaan estää, Katainen sanoi.

Huippukokouksessa ei Kreikka-päätöksiä

Katainen kävi tänään eduskunnan suuren valiokunnan kuultavana Brysselissä illalla alkavasta huippukokouksesta. Siellä keskustellaan muun muassa Kreikan velkakriisistä.

Kataisen mukaan oleelliset vakausrahastoja koskevat päätökset tehtiin jo alkuviikon valtiovarainministerikokouksessa. Kreikan osalta kokouksessa ei tulla tekemään sitovia päätöksiä, vaan jatkotoimista on tarkoitus päättää 3. heinäkuuta pidettävässä ylimääräisessä euroryhmän kokouksessa.

Lähteet: YLE Uutiset