Joutsenen leirintäalueen mökkituunaus jatkuu

Vuokramökkien pintaremontointi etenee Pietarsaaressa Joutsenen leirintäalueella. Viime vuonna tuunattiin kolme pientä mökkiä, tänä kesänä uuden maalin ja sisustusteeman saa jälleen kolme mökkiä.

mökkeily
Kuvassa Käki-mökki, jonka muotoilija Monica Lindvall on sisustanut uudelleen.
Monica Lindvall sisusti Käki-mökin 2011 heinäkuussa muun muassa rosalla, vaalealla beigellä ja vaalean vihreällä.YLE / Kalle Niskala

Tänä vuonna mökkien ilmeen kimppuun käy kaksi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun turkisalan opiskelijaa. He ovat valinneet mökkeihin romanttisen, merihenkisen ja retrohenkisen teeman.

Yksi ehostettavista majoituskohteista on leirintäalueen asiakkaiden suosikki, neljän hengen mökki takkoineen. Tuunattavat mökit ovat vasta ensi kesänä asiakkaiden käytössä.

Viime kesänä Joutsenen mökkejä ehosti kolme sisustusalan ammattilaista. Leirintäalueen esimies Sirpa Syrjälä kiittelee, että kauniinvärisiksi sisustetut mökit herättivät paljon kiinnostusta. Kahta näistä mökeistä voi vuokrata tänä kesänä majoituskäyttöön, yksi kaipaa vielä perusteellisempaa remonttia.

Sirpa Syrjälä toteaa, että mökkien tekeminen houkutteleviksi on tärkeää, sillä osa alueen mökeistä on jo vanhoja ja kuluneita.

Pietarsaaren kaupunki omistaa leirintäalue Joutsenen. Alueen toimintaa on viime kesinä pyörittänyt Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu ja sen opiskelijat.

Leirintäalue on rakennettu 1960-luvulla ja olisi kipeästi perustellisemman remontin tarpeessa. Nykyajan matkailijoiden vaatimukset palveluille ovat tiukempia kuin mitä -60-luvulla rakennettu matkailualue pystyy tarjoamaan.

Jo edelliskesänä todettiin, että leirintäalueen remonttirahat odottavat laajempaa päätöstä kaupungin matkailustrategiasta, josta piti päätettämän 2010 aikana. Matkailustrategia ei ole vieläkään valmistunut.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa / Heini Holopainen