Valtatien 12 päällystystyöt alkavat

Valtatiellä 12 alkaa tänään tien uudelleen päällystäminen. Päällystystyöt alkavat Äetsästä ja jatkuvat Huittisiin, vt 2 ja 12 risteykseen. Tietä päällystetään viikon aikana n. 9 km matkalta.

bitumi (rakennusaineet, tienpäällysteet)

Tie on kaksikaistainen, joten tietyömaalla on liikenteen ohjaus. Liikenne pysäytetään päällystystöiden kohdalta vuorotellen molemmista suunnista. Tien liikennemäärä on melko suuri etenkin Huittisten päässä, joten tielläliikkujien on syytä varautua jonoihin ja ruuhkiin päällystystyömaan läheisyydessä. Ruuhkien vähentämiseksi päällystystöitä ei tehdä ruuhka-aikoina Huittisten päässä.

Tie päällystetään remix-menetelmällä, jossa vanha päällyste jyrsitään pois ja käytetään sitä uuden päällysteen materiaalina. Tällainen uusiopäällystäminen on puolet halvempaa kuin uuden päällysteen levittäminen vanhan päällysteen päälle.

Pääteillä päällysteet uusitaan yleensä vuorotellen eri menetelmillä, sillä vanhaa päällystettä ei voi käyttää montaa kertaa uuden päällysteen materiaalina.

Lähteet: YLE Satakunta