AVEK tuki eriarvoisuutta käsitteleviä hankkeita

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus on jakanut tukia kaudella 2010-2011 2,1 miljoonaa euroa. Monessa hankkeessa nousi esille yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja vähäosaisuus. Mediataiteen puolelta tukea saivat muun muassa Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen.

kulttuuri
Taiteilija Tellervo Kalleinen.Olli-Pekka Salli / YLE

Lyhyt- ja dokumenttielokuvien tuotantotukea myönnettiin lähes sadalle hankkeelle. Monissa tuotannoissa oli teemana yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja vähäosaisuus.

Tuettujen joukossa on muun muassa Hanna Maylettin Kerjäläisen laulu-dokumentti, joka tallentaa monitasoisesti romanien tilannetta niin heidän lähtömaassaan kuin Suomessakin ja sitä hämmennystä, jota suomalaiset kokevat muutamien kymmenien romanikerjäläisten edessä.

Vähäosaisten asema korostuu myös Jaana Wahlforssin kansainvälisenä yhteistuotantona toteutettavassa Talviaave -animaatiossa, jonka kuvasto perustuu Pieter Brueghelin maalauksiin.

Teemana Turku

Tuettujen mediataidehankkeiden joukossa on Turun kulttuuripääkaupunki-vuoteen liittyviä teoksia, kuten Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen teos Archipelago Science Fiction, joka perustuu Turun saariston asukkaiden pelkoihin ja toiveisiin siitä, mitä saaristossa tapahtuu sadan vuoden päästä.

Tukea sai myös Marianne Taivalkoski-Decosterin ja Hanna Haaslahden Kohinapaviljonki. Kysymyksessä on kaksi "paviljonkia", jotka yhdistävät reaaliaikaisesti sävellettyjä vedenalaisia ääni- ja merimaisemia.

Yle vaikuttanut AVEKin toimintaan

Ylen tekemä päätös vähentää Ylestä riippumattomien tuotantoyhtiöiden dokumentti- ja lyhytelokuvien määrää on vaikuttanut AVEKin toimintaan. AVEK tukee vain elokuvia, joilla on levittäjiä - ja usein levittäjänä on juuri Yle.

- Tähän asti on voitu tehdä tukipäätöksiä elokuville, joihin Yle on sitoutunut jo aiemmin. Kun Ylen riippumattomilta tuotantoyhtiöiltä hankkimien dokumentti- ja lyhytelokuvien määrää on nyt selkeästi leikattu, monet jo meneillään olevat hankkeet jäävät odottamaan ensi vuotta tai epämääräistä tulevaisuutta, AVEKin tuotantoneuvoja Timo Korhonen kertoo.

Lähteet: YLE Uutiset