1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. mansikka

Mansikkatilalla ennakoidaan lyhyttä satokautta

Tänä vuonna mansikan kukinta jäi lyhyeksi. Myös satokaudesta saattaa tulla lyhyt, ainakin jos helteet jatkuvat pari viikkoa. Itsepoimintasesonki on käynnistynyt toden teolla, ja esimerkiksi mahnalalaisen Yrjölän marjatilan pellot täyttyvät jo marjastajista.

Yrjölän marjatilan isäntä Tommi Yrjölä Kuva: YLE / Leena Peltokangas

Yrjölän marjatilan peltojen taustalla kiiltelee Enonselkä. Kansallismaisemassa kelpaa poimia pakastimentäytettä.

Tilan 15 hehtaarin pelloista yli puolet on varattu mansikalle. Suurin osa menee itsepoimintaan tai myydään muuten suoraan tilalta.

- Tukkumyynnillä on meille marginaalimerkitys. Itsepoiminta ja suoramyynti ovat tärkeimmät myyntitapamme, tilan isäntä Tommi Yrjölä kertoo.

Itsepoimijoita riittääkin nyt aamusta iltaan.

- Lämpöiset kelit kypsyttävät marjaa nopeasti, ja sesonki alkaa olla kovimmillaan,

Mahdollisimman paljon luomua ja lantaa

Yrjölän tila ei ole varsinainen luomutila, mutta isännän mukaan luomumenetelmiä pyritään silti hyödyntämään niin paljon kuin mahdollista.

- Käytämme harmaahomeen torjunnassa mikrobia, jota mehiläiset levittävät kukkiin. Tuholaisia torjumme ainoastaan tarpeen mukaan. Sellaista perinteistä myrkkyruiskuttelua ei taida enää harjoittaa oikeastaan kukaan Suomessa.

Lannoitusapua Mahnalassa saadaan yli tilarajojen. Yrjölän marjat kukoistavat naapureiden karjan ansiosta.

- Koitamme käyttää kylän karjatiloilta saamaamme lantaa niin paljon kuin mahdollista. Tarvittaessa pelloille ajetaan myös keinolannoitetta. Kasveille on aikalailla sama mistä ravinteet tulevat, Tommi Yrjölä sanoo.

Makeus, koko ja koostumus

Varhaislajikkeiden aika alkaa olla ohi. Nyt pellonrinteessä kasvaa polkaa, joka on poimijoiden keskuudessa suosituin pakastemarja. Isäntä itse nostaisi polkan rinnalle muitakin lajeja.

- Paras pakastettava on tietysti omasta suusta ja mielipiteestä kiinni. Itse valitsisin pakkaseen esimerkiksi koronaa tai sellaista vanhaa lajiketta kuin hiku, Yrjölä suosittelee.

Torilla mansikanmyyjät mainostavat kilvan marjojensa makeutta. Marjatilan isännän suussa tämän hetken mansikat eivät vielä maistu makeimmalta.

- Makeimmat marjat ovat niitä ihan viimeisiä. Tosin ne ovat myös kaikkein pienimpiä, eivätkä muutenkaan välttämättä kaikkein parhaita. Äärimmäinen makeus ei kuitenkaan ole mansikan tärkein ominaisuus, kyllä kokonaisuus ratkaisee, Tommi Yrjölä puntaroi.