1. yle.fi
  2. Uutiset

Piirainen kiistää yhä verenpoiston näkemisen

Entinen hiihtovaikuttaja Jari Piirainen on huojentunut, että Helsingin käräjäoikeus hylkäsi häneen kohdistuneet syytteet ns. STT:n hiihdon doping-jutussa. Mikäli Piirainen olisi saanut tuomion, olisi vaakalaudalla ollut jopa miehen nykyinen työpaikka Kuopion Matkailupalvelun toimitusjohtajana. Piirainen kiistää kuitenkin yhä vastoin oikeuden näkemystä, että hän olisi ollut paikalla, kun hiihtäjä Jari Räsäseltä laskettiin verta liian korkean hemoglobiiniarvon vuoksi.

urheilu
Jari Piirainen
Jari Piirainen.YLE / Toni Pitkänen

- Itse uskoin, että syytteet hylätään. Olen omalta osaltani tyytyväinen päätökseen. Tuomio oli omasta puolestani odotettu. MIelestäni ehdottoman hyvä ja oikea päätös.

Piirainen sanoo, että hän ei ole koko prosessista katkera.

- Olen luonteeltani sellainen, että en katkeroidu tai katsele peruutuspeiliin. Jatketaan elämään normaalisti eteenpäin ja toivon, että päätöstä ei tarvitsisi lähteä puntaroimaan hovioikeuteen. Luulen kuitenkin, että asia ainakin joltain osin jatkuu vielä hovissa.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Piiraisen ja toisen hiihtovaikuttajan Antti Leppävuoren syytteet. Antti Leppävuoren ja Jari Piiraisen osalta käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että kumpikin oli ollut vastoin kiistämistään Trondheimin vuoden 1997 kisoissa paikalla ja näkemässä, kun Jari Räsäsestä oli poistettu verta liian korkean hemoglobiiniarvon vuoksi epo-hormonin käyttöä vahvasti indisoiden. Siitä, että he olisivat tienneet mistään kasvuhormoneista herjausoikeudenkäynnin aikaan, ei ole kuitenkaan näyttöä.

Leppävuoren ja Piiraisen syyksi jääneen yhden yksittäisen havaintonsa salaamiseen on katsottu olleen merkittävyydeltään sen verran vähäisempi, että kertomatta jättäminen olisi käräjäoikeuden mielestä voinut täyttää korkeintaan ns. tavallisen petoksen tunnusmerkistön eikä siis törkeän. Kun syyteoikeus tavallisesta petoksesta oli vanhentunut jo vuosia sitten, ei Leppävuoren ja Piiraisen ole voitu katsoa syyllistyneen menettelyllään rikokseen. Heihin kohdistettu syyte on sen vuoksi pitänyt hylätä.

Piirainen ei ole vielä ehtinyt tutustua tuomion perusteluihin, mutta kiistää kuitenkin yhä olleensa paikalla, kun Räsäsestä poistettiin verta.

- Varmaan olisin sen kertonut, jos sellainen olisi tapahtunut. Minun ja oikeuden näkökulmat eriävät tässä kohtaa edelleen toisistaan. En ole ollut sellaisessa tilanteessa läsnä. Oikeudenkäynnissä on ollut klassinen "sana sanaa vastaan"-tilanne.

Lähteet: YLE Savo

Lue seuraavaksi