Chavez myönsi olleensa syöpähoidossa

Venezuelan presidentti Hugo Chavez on kertonut olleensa Kuubassa syöpähoidossa. Chavez sanoi televisiopuheessaan, että hänellä oli havaittu syöpäkasvain, joka on nyt poistettu.

Ulkomaat
Hugo Chavez.
EPA

Chavez sanoo olevansa toipumassa. Hän hakeutui sairaalahoitoon Kuubaan kesäkuun alussa. Chavezin terveydentilaa on viime viikkoina arvuuteltu kiivaasti.

Venezuela perui keskiviikkona ensi viikolle suunnitellun Etelä-Amerikan johtajien huipputapaamisen Chavezin sairastelun vuoksi. Chavezin paluusta Venezuelaan ei ole vielä tietoa. Hänelle ei ole nimetty sijaista. Maassa järjestetään vaalit ensi vuonna. Chavezin poissaolon on arvioitu kenties innostavan hänen kilpailijoitaan havittelemaan ennenaikaisia vaaleja.

Viime viikolla Yhdysvaltain tiedustelulähteet kertoivat, että Venezuelan Chavezin terveydentila olisi leikkauksen jäljiltä kriittinen mutta vakaa, mutta Venezuelan hallitus kiisti tuolloin tiedon.

Venezuelan valtionhallinto tiedotti aiemmin, että 56-vuotias presidentti operoitiin lantiossa olleen paiseen takia.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu kertoi jo aiemmin, että Chavez sai Kuubassa syöpähoitoa.

Lähteet: Reuters, AFP