1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Italian poliisi pidätti Corleonen mafiapäällikön

Italian poliisi on pidättänyt Corleonen kaupungin mafiapäällikön. Poliisi kertoi perjantaina pidättäneensä 79-vuotiaan Gaetano Riinan kolme vuotta kestäneiden tutkimusten perusteella.

Ulkomaat

Gaetano Riina on entisen Cosa Nostra -mafiajärjestön johtajan Toto Riinan veli. Toto Riina kärsii parhaillaan moninkertaista elinkautista vankilassa kymmenistä murhista.

Riina pidätettiin Mazera del Vallon kaupungissa, missä hän on asunut samalla kun on pitänyt kontrollissaan Corleonen klaanin mafiaa, poliisi sanoi lausunnossaan. Pidätys tehtiin corleonelaisen liikemiehen viimevuotisen murhan johdosta.

Paikallisen poliisipäällikön mukaan Riina johti suvun talousasioita, samalla kun toimi eräänlaisena sijaishallitsijana kahdelle nuorelle veljenpojalleen. Myös veljenpojat joutuvat nyt syytteisiin rikosyhteyksistään.

Poliisin mukaan suku on ollut keskeisessä osassa järjestäytyneessä rikollisuudessa.

Corleonen kaupunki on tullut kuuluisaksi Kummisetä-elokuvatrilogian ansiosta.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi