Keskiaika ei ollutkaan niin pimeä

Keskiaikaiset markkinat vievät Turun vuoteen 1385 torstaista alkaen. Neljän päivän aikana Vanhan Suurtorin markkinakojut tarjoavat kaikkea, mitä ihmiset ovat keskiajalla voineet tarvita. Nykyihminen pitää keskiaikaa pimeänä ja julmana, mutta todellisuus on tarua arkisempi.

keskiaika
Keskiaikamarkkinoiden kojuja.
YLE Turku / Lassi Lähteenmäki

- Jostain syystä historioitsijat ja maallikot rakastavat ajatusta pimeästä keskiajasta. Harhakuvia on tuhansittain, kertoo Turun yliopiston keskiaikatutkija Hannele Klementtilä.

Keskiajan väkivaltainen luonne syntyi 1800-luvun lopulla, jolloin romantikot tekivät siitä hohdokkaan ajanjakson. Silloin alettiin korostaa julmuutta ja raakalaismaisuutta. Toisaalta palvottiin myös ritariromantiikkaa ja naisia. Nykyihmisenkin keskiaikaan kuuluvat edelleen ritarit, neidot, lohikäärmeet ja raakuus.

Päät eivät lennelleet usein

Maallikon mieleen keskiajasta tulevat usein julmat rangaistukset. Tosiasiassa rangaistukset muutettiin mieluusti rahasakoiksi, jos se vain oli mahdollista. Euroopan suurimmissa kaupungeissa keskivertokansalainen näki kerran 10 vuodessa kuolemantuomion. Nykyaikaisen kaduntallaajan mielikuva asiasta on, että päät lentelivät viikottain.

- Aikaan kuuluivat kyllä fyysiset rangaistukset, kuten kuolemanrangaistus. Todellisuudessa keskiaika ei keksinyt mitään uutta, mikä ei olisi ollut jo käytössä antiikin ajassa. Ja vaikka julmat rangaistukset olivat käytössä, auktoriteetit käyttivät niitä paljon vähemmän kuin esimerkiksi 1600-luvulla, valottaa Klemettilä.

Sika kiehui kattilassa - ei vartaassa

Keskiaikamarkkinoilla possun paisto vartaassa on näyttävä ohjelmanumero. Keskiajan lopulla sika olikin yleisin lihalaatu, mutta lihansyönti ei keskiaikaiselle ihmiselle ollut kuitenkaan jokapäiväistä hupia.

- Uskonnollisia paastopäiviä oli vuodesta lähemmäs puolet, jolloin ihmiset söivät kalaa ja vihanneksia, kertoo Klemettilä.

Paahdettu liha oli keskiajalla yläluokan etuoikeus, koska ainoastaan heillä oli varraspaistomahdollisuus kotonaan. Rahvaan possu keittyi kattilassa muhennoksena.

Puhtaus oli puoli ruokaa myös keskiajalla

Keskiajalla paha haju oli yhtälainen kauhistus kuin nykyäänkin. Haju liitettiin pahuuteen ja helvettiin, eikä normaali hurskas ihminen halunnut haista pahalle.

- Toki keskiajalla haisi pahalta, mutta ei niin paljon kuin kuvitellaan. Euroopassa oli kylpylöitä ja ihmiset rakastivat peseytymistä ja kylpemistä. Likaisuus liittyi siis äärimmäiseen köyhyyteen, tietää Klemettilä.

Hampaita ja hiuksia pestiin säännöllisesti hyväntuoksuisilla aineilla ja asuinhuoneita tuoksuteltiin yrteillä.

Turussa useita tapahtumia

Keskiajan Turku muodostuu neljästä eri tapahtumasta. Vanhalla Suurtorilla markkinat järjestetään jo 16. kerran. Tämän lisäksi luvassa ovat hansakauppias Laurentiuksen markkinat, Turun linnan keskiaikainen ilta sekä keskiajan Turku tuomiokirkossa.

Markkinoiden teemana ovat kulttuuripääkaupungin innoittamana tuli ja kansainvälisyys.

Markkinoilla myytävät tuotteet on valinnut Turun Suurtorin keskiaika ry. Valinnassa suosittiin tuotteita, joiden valmistustavat ja materiaalit sopivat keskiajan henkeen.

YLE Turku seuraa keskiaikamarkkinoita torstaina 11-vuotiaan Ola Valosen kautta. Keskiaikatapahtumassa näyttelevän Valosen kannoille päästään illalla Tv2:ssa Lounais-Suomen alueuutisissa.

Lähteet: YLE Turku