Yellowstonejoen puhdistajilla vaikea urakka

Öljy-yhtiö ExxonMobil on käynnistänyt laajan operaation Yellowstonejoen puhdistamiseksi. Joen pohjalla kulkenut öljyputki rikkoutui sunnuntaina ja päästi luonnonkauniiseen jokeen jopa tuhat tynnyrillistä raakaöljyä.

luonto
Puhdistusurakoitsijoita Yellowstonen puistossa heinäkuussa.
Puhdistusurakoitsijoita Yellowstonen puistossa heinäkuussa.Reuters TV

ExxonMobilella on joenvarressa 280 ihmistä puhdistustöissä. Rantojen puhdistaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä joki tulvii ja sen virtaus on kiivasta.

Puhdistuskalusto on keskitetty 30 kilometrin matkalle alavirtaan. Valvontaa ulotetaan kuitenkin jopa 350 kilometrin matkalle. Valvontaa suoritetaan niin jalkaisin kuin myös lentokonekuvauksinkin.

Joelle on tuotu lisäksi lintujensuojelujärjestö International Bird Rescuen asiantuntijoita. ExxonMobile toivoo myös muita vapaaehtoisjärjestöjä paikalle tarkkailemaan, tapahtuuko luonnon tilaan muutoksia öljysaasteen vuoksi. Yhtiö kertoo, ettei se toistaiseksi ole saanut tietoja, että villieläimille olisi koitunut haittaa.

Veden laadusta on otettu näytteitä. Tutkimustuloksia ei ole vielä julkaistu, mutta yhtiö vakuuttaa, ettei asukkaiden terveys ole vaarassa.

Kuuluisa Yellowstonen kansallispuisto sijaitsee turmapaikasta ylävirtaan. Joki on kuitenkin koko matkaltaan tärkeä luontokohde ja suosittu virkistysmatkailualue.

Lähteet: AFP, AP