1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Ulkomaiset marjanpoimijat saapuvat kohta

Lappiin saapuu tänä kesänä enemmän ulkomaisia marjanpoimijoita kuin viime vuonna. Kolme marjanjalostusyhtiötä tuo Lappiin kaikkiaan yli 1 700 ulkomaista poimijaa, kun viime kesänä heitä oli puolisentoista tuhatta.

Kuva: YLE

Erityisesti thaimaalaisia poimijoita tulee nyt viime kesää enemmän, sillä vuosi sitten monen thaimaalaisen tulo tyssäsi viisuminsaantiongelmiin. Viime vuonna thai-poimijoita oli Lapissa noin 800, tänä vuonna yli 1 250.

Huippuaikoina pelkästään Korvatunturin Marjan emoyhtiö Riitan Herkku toi Lappiin tuhat thai-poimijaa vuodessa.

Kaikkiaan ulkomaisia poimijoita on tulossa vähän yli 200 enemmän kuin vuosi sitten.

Thai-poimijoita alkaa saapua Lappiin heinäkuun puolenvälin jälkeen ja varsinkin kuun toiseksi viimeisellä viikolla. Venäjänkielisistä maista poimijat saapuvat omilla autoillaan ja oman aikataulunsa mukaan, kun marjat kypsyvät.

Tämä kesä näyttää hyvältä

Marjayhtiöt aikovat panostaa siihen, että poiminta sujuu turvallisesti ja poimijat eivät herätä pahaa verta lappilaisissa, sanoo Korvatunturin Marjan paikallisjohtaja Jari Huttunen.

- Kaikki toiminta on poimijoiden kanssa pääpiirteittäin samoissa kuosissa kuin aikaisemminkin. Poimijoita koulutetaan ja perehdytetään marjanpoimintaan, paikallisiin tapoihin ja liikennekulttuuriin. Toivotaan, että kaikki menee hyvin niin kuin aikaisempinakin vuosina.

Metsämarjojen tilanne näyttää suhteellisen hyvältä, sanoo Huttunen.

- Mustikka on raakileella, ja puolukka kukkii jo. Niitten perusteella näyttää tulevan ihan kohtalainen sato.