Meriaiheisten elokuvien festivaali saariston asialla

Korpo Sea Film Festivaali kokoaa elokuvan ystävät aitoon saaristomiljööseen Saaristokeskus Korpoströmiiin. Ohjelmistossa on muun muassa maailman kallein dokumenttielokuva merten syvyyksistä.

kulttuuri
Oceans elokuva on maailman kallein dokumenttielokuvaKorpo Sea Film Festival

Tämänvuotisilla Korpo Sea Film Festivaalilla nähdään muun muassa Oscar-voittaja Kuninkaan puhe ja Susanna Alikosken romaaniin perustuva Sovinto.

Tanskalaisen Susanna Bierin Kosto sekä ruotsalaiselokuvat Cornelis ja Underkastelsen täydentävät festivaalin pohjoismaista antia. Kosto on Suomenkin elokuvateattereissa mainetta niittänyt elokuva, kun taas Cornelis ja Underkastelsen -elokuvia ei teatterissa ole vielä esitetty.

Stefan Jarlin dokumenttielokuva Underkastelsen tullaan kuitenkin näkemään teattereissa syksyllä. Elokuva sai paljon huomiota kevään Docpoint-festivaalilla Helsingissä. Se kertoo kemikaaleista, jotka ympäröivät meitä kaikkialla ja joiden vaikutusta elimistöön kukaan ei tarkalleen tunne. Cornelis taas kertoo ruotsalaisesta laulajasta ja lauluntekijästä Cornelis Vreeswijkistä.

Lapsiperheitä unohtamatta

Koko perheelle on tarjolla upea ranskalaisdokumentti Oceans, joka vie katsojan ainutlaatuiselle matkalle meren syvyyksiin, jonne kuvausryhmät eivät koskaan aikaisemmin ole päässeet. Elokuva on maailman kallein dokumenttielokuva.

Lapsille on tarjolla kaksi piirrettyä: Walt Disneyn tuottama Kaksin karkuteillä sekä ruotsalainen Var inte rädd Långa Farbrorn.

Lisäksi esitellään Yo!BaNa (Young Baltic Narratives) -projektia. Yo!BaNa on nuorille saaristolaisille suunnattu medialukutaitoprojekti, jonka tarkoitus on kehittää nuorten mahdollisuuksia tehdä ja esitellä omia elokuviaan. Mukana on nuoria Ruotsista, Ahvenanmaalta, Virosta sekä Länsi-Turunmaalta.

Polyglot on puolestaan nuorten eurooppalaisten elokuvaopiskelijoiden projekti. Tänä kesänä ryhmä elokuvantekijöitä kävi saaristossa kuvaamassa lyhytelekuvia. Elokuvat näytettiin osana kulttuuripääkaupunkivuotta Turussa kesäkuussa, mutta nyt ne nähdään oikeassa saaristomiljöössä.

Korpo Sea Film Festivaali järjestetään nyt seitsemännen kerran. Sen järjestäjinä ovat Länsi-Turunmaan kaupunki sekä Finlandssvenskt filmcentrum.

Lähteet: YLE Turku