1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Uuden-Seelannin tsunamihälytys peruttu

Uuteen-Seelantiin, Tongan saarelle ja Kermadec-saarille annettu tsunamivaroitus peruttiin vain vajaa tunti sen antamisesta. Uudelle-Seelannille kuuluvien Kermadec-saarten lähelle iski voimakas 7,6 Richterin maanjäristys iltakymmeneltä keskiviikkona Suomen aikaa.

Tyynen valtameren tsunamikeskus perui varoituksen noin tunnin päästä sen antamisesta.

Järistyksen keskus oli parin sadan kilometrin päästä Kermadec-saariin kuuluvasta Raoul-saaresta, jossa mitattiin myöhemmin alle metrin korkea tsunami. Saariryhmä sijaitsee Uudesta-Seelannista koilliseen.

Yhdysvaltalaisen geologisen tutkimuslaitoksen mukaan maanjäristys tapahtui 20 kilometrin syvyydessä Tyynellä valtamerellä.

Järistyksen aiheuttamien aaltojen odotettiin saapuvan Uuden-Seelannin rannikolle noin metrin korkuisina. Vain merellä liikkuvia aluksia varoitettiin aalloista ja ihmisiä kehotettiin pysymään poissa rannoilta, mutta Tongassa tai Aucklandissa ei raportoitu vahingoista.