Potter-amatöörit "palkattiin pärstäkertoimella"

Harry Potter -elokuvien tähti paljastaa, ettei roolivalinnoissa välitetty, osaako kukaan näytellä. Tarinan pahista esittävä Tom Felton on kertonut brittilehti Daily Mailille, että pärstäkerroin painoi roolituksessa lahjakkuutta enemmän.

viihde

- Rehellisesti sanottuna meitä ei valittu näyttelijänkykyjen takia, vaan koska näytimme kirjoissa kuvailluilta hahmoilta, Felton eli elokuvien Draco Malfoy kertoi lehdelle.

- Aloitimme täysin amatööreinä, ja hyvällä tuurilla olemme oppineet jotakin kymmenessä vuodessa.

Näyttelijä myös paljasti hakeneensa alun perin Harry Potterin rooliin, mutta olevansa nykyään iloinen jäätyään siitä paitsi. Sen sijaan hän sai normaalin lapsuuden, kun kuvaukset veivät kouluarjesta vain viikon-pari kerrallaan.

Elokuvia on tehty kahdeksan – ensimmäisen kuvaukset alkoivat vuonna 2000, jolloin esimerkiksi Potteria näyttelevä Daniel Radcliffe oli 11-vuotias.

Torstaina on viimeisen Harry Potter -elokuvan maailmanensi-ilta. Tuhannet Potter-fanit suhtautuvat tapahtumaan katkeransuloisesti. Lontoon Trafalgar-aukio on täyttynyt tähtiä paikalle odottavista telttailijoista.

Sekä kirja- että elokuvasarja ovat rikkoneet myyntiennätyksiä.

Lähteet: YLE Uutiset