Kihaus tuo kattauksen nuoren polven folkia

Perjantaina alkava kansanmusiikkifestivaali Kihaus Folk luottaa Esa Pakariseen ja nuoren polven folkiin. Lauantain Pakafolk-konsertissa kuullaan nykymuusikoiden tulkintoja sata vuotta sitten syntyneen kuplettimestarin lauluista. Perjantaina nousee lavalle kirjava joukko tämän päivän kansanmusiikoita.

Kuva: Kihaus Folk

Kihauksen ohjelmavastaava Mammu Koskelo on ilahtunut siitä, että nuoren polven folkmuusikot ovat ryhtyneet tekemään itse suuren osan kappaleistaan.

- Tekstit pohjaavat vanhoihin perinteisiin, mutta muuten ihmiset tuottavat omaa materiaalia. Se on tosi hyvä, koska bändeistä tulee omankuuloisia. Heillä on heti oma, tunnistettava saundi, Koskelo kehuu.

Kihauksella ei ole enää vuosikausiin ollut erityisestä teemaa. Tuottaja Harri Laukkanen löytää silti sanan kuvaamaan tämänvuotista ohjelmistoa: kaksijakoinen.

- Siellä on tietynlainen kumartaminen perinteille. Toisaalta meillä on aika laaja kattaus nykykansanmusiikkia esillä. Vähän vanhaa ja aika paljon uutta, Laukkanen tiivistää.

Kihaus Folk järjestetään Rääkkylässä 8.–9.7. Avauspäivän perjantain esiintyjiä ovat muun muassa Paleface sekä Eija Vilpas ja Riitta Havukainen.

Tapahtumaan odotetaan 2 500 kävijää.