Ihalainen lupaa tarttua harmaaseen talouteen

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mukaan harmaan talouden aiheuttamat veromenetykset ovat jopa 4 - 5 miljardia euroa vuodessa. Joidenkin arvioiden mukaan yksin rakennusalla työskentelee yli 30 000 ulkomaista työntekijää ja sadoittain yrityksiä, joista vain murto-osa maksaa veronsa Suomeen tai ylipäätään mihinkään. Työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) mukaan luvassa on pikaisia päätöksiä sekä lainsäädännön muuttamiseksi että valvontaresurssien lisäämiseksi.

talous
Lauri Ihalainen
Lauri IhalainenJyrki Lyytikkä / YLE

Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena on kerätä valtion kassaan varovaisesti arvioiden 300 - 400 miljoonaa euroa vuodessa tuloja, jotka tähän saakka on pimitetty tavalla tai toisella.

Hallituksen sisältä on koottu kahdeksan ministerin työryhmä, jonka odotetaan vielä tämän vuoden aikana tuovan eduskunnalle esityksiä rikollisen toiminnan kitkemiskeinoiksi. Ryhmää johtaa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.).

Uusi työministeri Lauri Ihalainen korostaa, että joitain toimenpiteitä pitää saada liikkeelle heti, eikä vasta syksyllä eduskuntakäsittelyn jälkeen.

- Tiedetään, että harmaan talouden ongelmat ovat erityisesti rakennusalalla. Tähän liittyviä toimenpiteitä ollaan nyt valmistelemassa ja yksi näistä on henkilötunnistinkorttiin liitettävä veronumero, jolla on se merkitys, että verottaja pystyy sitä kautta tehokkaammin peräänkatsomaat, että onko näitä veroasioita hoidettu, Ihalainen kertoo.

Ihalainen pitää uudistusta ja sen vauhdittamista erittäin tärkeänä.

- Toivon mukaan niin, että joko ensi vuoden alusta tai viimeistään ensi vuoden puolivälissä tämä on saatu täytäntöön.

Ihalaisen mukaan on erittäin myönteistä, että rakennusalalla sekä työntekijät että työnantajat kannattavat tällaista veronumerojärjestelmää.

- Työmarkkinaosapuolet tällä alalla ovat myös näitten esitysten takana. Ne toivovat rehellisen yrittäjän näkökulmasta, että tämä vilunkihomma saataisiin jotenkin aisoihin niin, että täällä pärjää rehelisellä työllä ja rehellisellä yrittämisellä.

Rakennusalan hämärähommien kitkemiskeinoksi kaavaillaan Ihalaisen mukaan myös tiukempaa raportointia siitä, miten urakat etenevät ja kuka niitä tekee.

- Rakennusalan työntekijöistä ja urakkatiedoista annettaisiin reaaliaikaisempaa tietoa kuukausittain verottajalle. Eli olisi ilmoitusvelvollisuus, joka sitten yhdessä verotunnistimen kanssa mahdollistaisi veroasioiden hoitamisen paremman, Ihalainen sanoo.

Uusien lakien ja lainmuutosten lisäksi viranomaisvalvonta kaipaa Ihalaisen mukaan lisäresursseja. Tähän tarkoitukseen hallitus varaa aluksi 20 miljoonaa euroa.

Lähteet: YLE Uutiset