Tykkimäen Star Flyer jumiutui

Toimintahäiriö jumiutti Tykkimäen huvipuiston Star Flyer -laitteen lauantaina hieman ennen puiston sulkemisaikaa. Ketjukarusellilaitteen kyydissä oli tuolloin 12-vuotias poika, joka jäi istumaan laitteen kyytiin kymmenen metrin korkeuteen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Tykkimäen huvipuisto
YLE / Anna Huittinen

Tykkimäen toimitusjohtaja Sakari Pasasen mukaan poika odotti rauhallisesti pelastuslaitoksen tikasauton saapumista. Hänet saatiin turvallisesti alas noin puolessa tunnissa.

Pasasen mukaan toimintahäiriön syytä selvitetään. Star Flyer on toiminut tapauksen jälkeen normaalisti.

- Laite ei antanut virheilmoitusta tapahtuneesta. Sen turvatekniikka on kuitenkin hyvin kehittynyttä ja se ei esimerkiksi käynnisty liian tuulisella säällä, Pasanen kertoo.

Star Flyer kohoaa korkeimmillaan 72 metrin korkeuteen ja on Suomen korkein huvipuistolaite.

Lähteet: YLE Kymenlaakso