1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Hämeessä hätäkeskusarvioinnille toivotaan pikaista lopputulosta

Hämeen hätäkeskuksessa toivotaan, että uudelleen tapetille noussut hätäkeskusuudistus ja sen mahdollinen arviointi - jos sellainen tehdään - vietäisiin läpi kohtuuajassa. Väki hätäkeskuksessa alkaa olla väsynyt tempoiluun asian tiimoilta.

Kotimaan uutiset
Hätäkeskustyöntekijä pöydän äärellä
Hämeen ja Varsinais-Suomen hätäkeskukset yhdistetään.YLE / Sari Törmikoski

Maanantaina Yle uutiset kertoi, että hallitus haluaa selvittää montako hätäkeskusta Suomessa tarvitaan. Entinen sisäministeri, kokoomuksen Anne Holmlund sen sijaan ei pidä hätäkeskuksiin liittyvää tarkastelua asian uudelleen arviointina.

Hänen mielestään uuden hallituksen tahtotilana on ainoastaan varmistaa, että uudistus tapahtuu turvallisesti.

Mikäli hallitus kuitenkin aikoo arviointia tehdä, Hämeen hätäkeksuksen johtaja Kyösti Lehtonen toivoo, että se käy mahdollisimman nopeasti. Henkilökunta kaipaa varmuutta omalle tulevaisuudelleen, Lehtonen muistuttaa.

Jos, niin sitten

Jos arviointi on jotain muuta kuin Anne Holmlund arvelee, silloin Kyösti Lehtosen mielestä kannattaisi nostaa seuraavia asioita esille.

- Alueen koko ja se henkilöstömäärä suhteessa asukasmäärään. Kyllä niitä olisi hyvä arvioida, mihin hätäkeskuksen tulee pystyä. Henkilöstö odottaa, että sitä arvioitaisiin ihan oikeasti, että mikä on kokonaisturvallista ja mikä olisi työntekijöiden näkökulmasta se selviytymismahdollisuus annettuun haasteeseen.

Nykyisten suunnitelmien mukaan Häme ja Varsinais-Suomi tulevat muodostamaan hätäkeskusalueen, jonka keskus sijaitsee Turussa.

Lähteet: YLE Häme

Lue seuraavaksi