Kusti Eskolan koko elämä pahvikansioissa

Sieviläinen maanviljelysneuvos Kusti Eskola eli pitkän ja vaikuttavan elämän. Maalaisliiton kansanedustajana hän toimi vuodesta 1945 kuusikymmenluvun alkuun, ministerikokemustakin kertyi - kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä sekä maatalousministerinä 1950-luvulla. Kusti Eskolan arkisto avautui yleisölle.

Sievi
Kusti Eskolan 100-vuotisseminaari järjestetään joulukuussa.
YLE / Raila Paavola

Sievin paikallisosuuspankin kellariin on tallennettu mustia, kultakoristeisia valtiopäiväkirjoja, kunniakirjoja, mitaleja, vanhoja passeja, puheita, VR:n junalippuja. Kaikki kertovat Kusti Eskolan elämästä.

- ihmisen koko elämä on tallennettu ruskeisiin pahvikansioihin, konkretisoi Anne Ruuttula-Vasari.

Kusti Eskolan (19.8.1911-20.7.2003) tie vei pienestä Sievin kylästä valtiopäiville ja aina ministeriksi saakka. Toisinkin olisi voinut käydä.

- On järkyttävää kun 5-vuotias Kusti muistaa kuulleensa sairasvuoteelleen tuvasta kantautuneen puheen: kyllä se poika pian kuolee.

Kuinka väärässä vanhempia lohduttamaan tulleet kyläläiset olivatkaan. Poika eli yli 90-vuotiaaksi. Ja millaisen elämän.

- Yllättävän suuri henkilö hän oli. On aivan ihmeellistä, että en ole kuullut hänestä aiemmin, hämmästelee näyttelyä esittelevä kesätyöntekijä Jonna Hannula.

Kusti Eskolan elämästä on tehty jo kaksi pro gradu -tutkielmaa. Anne Ruuttula-Vasari valmistelee parhaillaan elämänkerran kirjoittamista. Eskolan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta onkin kertynyt paljon materiaalia, sen sijaan arkielämästä on vähemmän tietoa.

Vuonna 1995 perustettuun Kusti Eskolan arkistoon voi tutustua tällä viikolla perjantaihin saakka kello 12-16 ja lauantaina 9-15 Sievissä

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa