Hyppää sisältöön

Laaja potilastietojen urkinta paljastunut Helsingissä

Haartmanin sairaalassa Helsingissä on paljastunut laaja potilastietojen urkinta. Tilapäisen toimistosihteerin epäillään tunkeutuneen luvatta liki kahden sadan potilaan sähköisiin sairaustiedostoihin. Tietosuojavaltuutetun mukaan potilastietojen luvaton selailu alkaa olla jo masentava maan tapa.

Potilas isutuu sängyn laidalla.
Tilapäisen toimistosihteerin epäillään tunkeutuneen luvatta liki kahden sadan potilaan sähköisiin sairaustietoihin. Tietosuojavaltuutetun mukaan potilastietojen luvaton selailu alkaa Suomessakin olla jo maan tapa.

Helsinkiläinen Seppo Saarela sai Haartmanin päivystyssairaalasta viikko siten järkyttävän kirjeen.

- Kaupunginsairaalassa työskennellyt osaston sihteeri on avannut sähköisen sairauskertomuksenne ja mahdollisesti lukenut potilastietojanne. Osaston sihteerillä ei ole ollut oikeutta sairauskertomuksenne avaamiseen, Saarela lukee käsissään olevaa kirjettä epäuskoisena yhä uudestaan.

Nyt osaston sihteeriä epäillään tietosuojarikoksesta. Määräaikainen sihteeri oli Haartmanin sairaalan palkkalistoilla keväällä 2010 yhteensä neljä kuukautta. Kun urkinta paljastui, hän sai potkut.

Kun Seppo Saarela kuulee, että epäilty urkkija oli satunnainen pätkätyöläinen, hän tulistuu:

- Tuntuu, että kuka tahansa kesäpoika pääsee Haartmanin sairaalan tietokantoihin. Uskomatonta!

Ylilääkäri: Urkinnan motiivi täysi mysteeri

Sekä Haartmanin sairaala että poliisi pitivät urkintatapausta salassa kaikkiaan puolitoista vuotta. Jutun rikostutkinta on yhä kesken.

Viikko sitten sairaala lähetti pahoittelukirjeen urkinnan kohteina olleille potilailleen.

- Helsingin terveyskeskus päätti tiedottaa tapahtuneesta kaikille sellaisille henkilöille, joiden nimen saimme tietoomme. Näitä kirjeitä on lähetetty yhteensä 188 kappaletta, kertoo Haartmanin sairaalan ylilääkäri Jukka Toivonen.

- Meillä ei ole urkinnan motiivista minkäänlaista tietoa. Mahdollisesti kyseessä on pelkkä uteliaisuus tai varomattomuus. Poliisi selvittelee tätäkin asiaa.

- Minkäänlaisesta vahingoittamistarkoituksesta meillä ei ole tietoa.

Tietosuojavaltuutettua tapaus ei yllättänyt

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio sanoo, että potilastietojen urkkiminen alkaa olla jo kiusallinen maan tapa.

- Poliisitutkintaan asti johtaneita tapauksia tulee meidänkin tietoomme vuosittain satakunta.

- Yleensä potilaiden sairauskertomuksista lueskellaan sukulaisten, entisten sukulaisten, entisten puolisoiden, työkavereiden ja muun lähipiirin tietoja. Jotkut ovat olleet luvattoman kiinnostuneita myös naapureidensa voinnista.

Imuroinnin kohteena koko terveyskeskus?

Olisiko sitten edes teoriassa mahdollista, että laiton urkkija imuroisi kokonaisen terveyskeskuksen potilastiedostot?

Tietosuojavaltuutettu Aarnion mukaan nykyisessä bittimaailmassa mikään inhmillinen ei ole mahdotonta.

- En pidä sitä todennäköisenä, mutta teknisesti massaimurointikin varmasti on mahdollista.

Haartmanin päivystyssairaalan ylilääkäri Jukka Toivonen puolestaan sanoo, että ainakin hänen sairaalassaan jättitietokantojen imurointi on mahdotonta yhdelle ihmiselle.

- Ei, ei. Täysin mahdoton ajatus. Yksittäiseltä työntekijältä se ei meillä onnistu. Se on tehty teknisesti mahdottomaksi.

.
.