Pohjaveden suojaamistyö vaatii hölläämään kaasujalkaa

Hämeenlinnan Hattelmalassa tehdään paraikaa pohjavesien suojausta kolmosmoottoritien ja kymppitien risteysalueella. Työmaa kaventaa moottoritien ajokaistoja ja vaatii hiljentämään vauhtia. Viidenkympin rajoitusta harva kuitenkin noudattaa.

pohjavesi
Pohjavesisuojaustöitä moottoritiellä Hämeenlinnassa

Kaasujalan höllääminen on koetuksella, kun hämeenlinnalaisille tärkeää pohjavesialuetta suojataan moottoritien liittymäalueella. Liikkuvan poliisin nopeusvalvonnassa on jo useampikin kuljettaja ehtinyt menettää ajokorttinsa.

Vauhdin hillitsemiseen on kuitenkin selvät syyt, toteaa Lemminkäinen Infran projektipäällikkö Petri Lyly.

- Täällä on paljon ihmisiä ja liikkuvia koneita, käveleviä ihmisiä työmaalla. Olisi todella toivottavaa, että ihmiset ymmärtäisivät, ettei viidenkympin rajoitus ole autoilijoiden kiusaksi vaan se on yhteisen turvallisuuden takia.

Rekka pyyhkäisi liki

Putkiasentaja Kari Kuusrainen JKT Kajantola Oy:stä on saanut huomata, että turvallisuusasiat ovat joskus koetuksella.

- Kun teimme liittymiskaistalla kaivonpaikkoja, niin puolalainen rekka pyyhkäisi kaivinkonekuskiamme äärettömän läheltä kahdeksaakymppiä, vaikka siinä on viidenkympin rajoitus.

Työllä suojataan Hattelmalanharjun pohjavesialuetta liikenteen riskeiltä ja haitoilta.

Pohjaveden suojauksessa luiskiin laitetaan bentoniittimatto ja sen päälle muovikalvo. Niiden päälle laitetaan puoli metriä maa-aineksia, joten ojaan ajavan säiliöautonkaan ei pitäisi enää rikkoa suojauksia.

- Tässä suojauksessa yksi onnettomuustapauksiakin tärkeämpi asia on maanteiden suolaaminen eli tällä estetään suolavesien imeytyminen juomavesiin, kertoo projektipäällikkö Petri Lyly.

Haitta poistuu elokuun puolivälissä

Liikennettä haittaavat isot työt pitäisi moottoritien osalta olla ohi koulujen alkuun mennessä. Vanhan kolmostien ja ramppien osalta töitä tehdään ensi vuoden puolelle saakka.

Valmistuttuaan liittymäalue on entistäkin ehompi.

- Ruohokin on vihreämpää. Päällepäin ei toki paljon näe eroa. Tämä palautuu entisen näköiselleen, lupaa Lyly.

Vastaavaa pohjaveden suojausta on tehty aiemmin muun muassa kakkostiellä Forssan seudulla.

Lähteet: YLE Häme / Timo Leponiemi