Narkolepsiakorvauksista tulossa pikainen päätös

Lääkevahinkovakuutuspooli päättänee narkolepsiakorvauksista aiottua aiemmin, ehkä jo ensi viikon lopulla. Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston johtajan Outi Antilan mukaan korvausten maksusta päätetään, kunhan Euroopan lääkevirasto EMA antaa Pandemrix-sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian yhteydestä asiantuntija-arvionsa.

Kotimaa

Outi Antila kertoi torstaina YLE Uutisille, että päätös siitä, maksetaanko korvauksia aientunee elo-syyskuun vaihteesta reilun kuukauden, koska Euroopan lääkevirasto on edellä aikataulussaan. Virasto on vastikään saanut väliraportin Suomesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. THL sanoo, että sen lopullinen raportti on aiotusti tulossa vasta elokuun lopussa. Alun perin korvausten maksamisesta piti päättää vasta tämän raportin tultua julki.

Mikäli korvauksia päätetään maksaa, Lääkevahinkovakuutuspooli päättää niistä yksilöllisesti hakemus kerrallaan. Oireita on hyvin monenlaisia, Antila kertoo.

Viime vuonna suomalaisilla lapsilla ja nuorilla todettiin noin seitsemän kertaa enemmän narkolepsiaa kuin aiempina vuosina. Rokotuksen jälkeen sairastuneita on lähes sata.

Lähteet: YLE Uutiset