1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Perinnelaiva kunnioittaa historiaa

Korpilahtelainen m/s Saari seilasi perinnelaivarekisteriin kesäkuussa. Perinnelaivoiksi nimetään merenkulun kannalta arvokkaaita aluksia, jotka ovat myös arvonsa mukaisessa käytössä ja kunnossa. Saari -laivan tarina alkoi yli sata vuotta sitten.

Kotimaan uutiset
Perinnelaivarekisteriin valittu m/s Saari.
Perinnelaiva Saari rakennettiin vuonna 1904.YLE Keski-Suomi / Mika Rinne

Matkustajalaivana ja hinaajana Päijänteellä toiminut Saari valmistui vuonna 1904 Hollolan Laitilan kartanon laivaksi.

- Vuonna 1925 laiva paloi ja se rakennettiin matkustajalaivaksi. 1937 laiva siirtyi Saarisen perheelle, joka hinasi proomuilla ja nippu-uittona puuta Päijänteellä, kertoo m/s Saaren nykyinen omistaja ja kunnostaja, korpilahtelainen Ari Harju.

Omistaja on otettu valinnasta perinnelaivarekisteriin.

- Siinä tunnustetaan aluksen historiallinen arvo, että se on rehellisesti sitä miltä näyttää. Kymmenen vuoden hakuprosessin jälkeen meille on suuri arvo siinä, että alus hyväksyttiin.

Lähteet: YLE Keski-Suomi

Lue seuraavaksi