Pentagon julkisti suuren tietomurron

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on paljastanut joutuneensa suuren virtuaalivarkauden uhriksi. Pentagonin mukaan siltä varastettiin maaliskuussa suuri määrä arkaluontoista tietoa verkkomurrossa. Hakkerit saivat käsiinsä 24 000 tiedostoa.

Ulkomaat
Yhdysvaltain puolustusministeriön hallintorakennus Pentagon
David B. Gleason / CC BY-SA 3.0 http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/deed.fi

Tietomurron tekijän Pentagon sanoo olevan ulkomainen hallitus, mutta se ei paljasta, mikä maa oli kyseessä.

Pentagon esitteli torstaina uuden strategiansa verkkovarkauksien ja tietomurtojen estämiseksi. Siinä tietoverkot määritellään puolustuksen toiminta-alueeksi samalla tavoin kuin maa, ilma, meri ja avaruus.

Yhdysvaltain suurin pelko on, että jossain vaiheessa jokin terroristiryhmä onnistuu tunkeutumaan hallituksen tietoverkkoon. Terroristien pelätään paitsi varastavan tietoa, myös tekevän verkkohyökkäyksiä.

Jo viime vuosina tietomurtojen tekijät ovat onnistuneet pääsemään käsiksi Pentagonin valvontateknologiaan, satelliittipohjaiseen viestintään ja puolustusteollisuuteen, kuten ohjusten jäljitysjärjestelmiin.

Lähteet: AP, Reuters, AFP