Pohjan kartoitus etenee Kallavedellä

Pohjois-Kallavedellä tänä kesänä tehdyt vesistömittaukset ovat edistyneet hyvin. Merenmittausalus Kaiku on tehnyt jo useita viikkoja pohjamittauksia Kallansiltojen länsipuolella.

Kallavesi
Merenmitttausalus Kaiku
YLE / Jukka Eskanen

Monikeilainmittauksella saadaan tarkat syvyystiedot myös laivaväylän ulkopuolelta. Kaiku-aluksen päällikkö Juha Temisevä sanoo, että mittaukset ovat menneet suunnitelmien mukaan. Hyvänä päivänä pohjatiedot saadaan talteen kahden neliökilometrin alalta.

Temisevän mukaan Pohjois-Kallaveden nykyiset syvyystiedot pitävät paikkansa jopa yllättävän hyvin. Matalikkojen tarkka määritys on ollut aiemmin hankalaa, sillä takavuosina syvyysmittauksia piti tehdä ilman tarkkoja paikanmäärityslaitteita.

Pohjakartoitusta jatketaan lähiviikot edelleen Pohjois-Kallavedellä. Temisevän mukaan tavoitteena on saada mittaukset tehtyä Maaningalle Ahkiolahden kanavalle asti elokuun aikana. Sen jälkeen Kaiku-alus siirtyy Suvasvedelle ja siellä pohjakartoitusta tehdään pitkälle syksyyn.

Syvyyskartoitukset tilannut liikennevirasto päättää myöhemmin miten uutta materiaalia hyödynnetään merikarttojen kehittämisessä. Kaiku operoi neljän hengen miehistöllä. Normaalisti syvyyskartoitustöissä tehdään vähintään 12 tunnin työpäivää.

Päällikkö Juha Temisevä muistuttaa mökkiläisiä ja veneilijöitä merkitsemään katiskat ja verkot kunnon merkeillä Pohjois-Kallavedellä. Huonosti merkityt kalanpyydykset tuovat harmeja, sillä alus ei voi mennä pintaverkkojen yli.

Lähteet: YLE Savo / Jukka Eskanen