Asiantuntijat: Kosmetiikkaa kannattaisi käyttää kohtuudella

Kosmetiikan kemikaaleja valvotaan tarkasti, mutta niiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tietoa. Fysiologian professori Jorma Toppari toteaa, että laillinen ei välttämättä ole terveellistä.

Kotimaa
Meikkipuuterin käyttökin saattaa rasittaa ihoa.
Glowimages

- Meillä on käynnissä valtava ihmiskoe. Kosmetiikassa on edelleen tuhansia kemikaaleja, joita ei ole testattu pitkäaikais- tai esimerkiksi sikiövaikutusten suhteen, sanoo Toppari.

Esimerkiksi ftalaattien käyttö kosmetiikassa kiellettiin, kun ne tutkimuksissa aiheuttivat hormonihäiriöitä koe-eläimille. Siihen asti niitä sai käyttää kosmetiikassa. Kosmetiikan läpikotainen testaaminen on kuitenkin vaikeaa, koska ihmiset altistuvat päivittäin sadoille, jopa tuhansille kemikaaleille.

Lain mukaan kosmetiikkatuote ei saa imeytyä verenkiertoon. Ihon pintakerroksiin se kuitenkin imeytyy. Topparin mukaan verestämme löytyy iso kirjo erilaisia kemikaaleja, jotka tulevat ilmasta ja ruuasta, mutta myös kosmetiikasta.

Toppari suositteleekin, että kosmetiikkaa kannattaa käyttää vain kohtuudella tai ei laisinkaan, jos haluaa pelata varman päälle.

Kosmetiikka saattaakin lisätä iho-ongelmia

Kosmetiikan käytön vähentämisen puolesta puhuu myös kosmetiikka-asiantuntija Päivi Kousa Helsingin Allergia- ja astmayhdistyksestä. Hänen mielestään monet iho-ongelmat johtuvat juuri liiallisesta kosmetiikan käytöstä.

- Koko ajan pestään, kuoritaan, pannaan seerumia ja rasvaa ja niin edelleen. Iho ei saa olla rauhassa ja sen luontainen toiminta häiriintyy.

Kousan mielestä pääsyyllinen on kosmetiikkateollisuus, joka markkinoi tuotteitaan jatkuvasti.

- Meille luodaan tarpeita. Kannattaa miettiä, tarvitseeko joka ikistä purnukkaansa. Voisiko pitää välillä meikittömiä päiviä tai kokonaan kosmetiikkavapaita päiviä, Kousa ehdottaa.

Varsinkin naiset altistuvat

Kosmetiikan kulutus kasvaa jatkuvasti. Nyt keskivertosuomalainen käyttää vuodessa noin 170 euroa kosmetiikkaan. Summa oli puolet pienempi 15 vuotta sitten.

Naiset vastaavat suuresta osasta kosmetiikkaostoja, joten naiset myös altistuvat enemmän kosmetiikan kemikaaleille. Myös kuukautissuojissa käytetään kemikaaleja, esimerkiksi säilöntäaineita, mikä on omiaan lisäämään naisten kemikaalikuormaa.

Lähteet: YLE Uutiset / Verna Leinonen