Dusha Pitera lähtee valloittamaan maailmaa rajan takaa

Joensuulaisyhtye Dusha Piteran kesä on ollut erinomainen. Takana on esiintyminen kesäkuussa Moskovassa Metro on Stage-kilpailun finaalissa. Moskovan keikka ylitti bändin kaikki odotukset, sillä yleisö rakasti venäjäksi laulavaa yhtyettä.

viihde
Dusha Pitera-yhtye
Jussi Ratilainen

Kotimaassa suosio ei vielä ole samoissa mittasuhteissa kuin rajan takana, mutta ajatuksena onkin valloittaa ensin naapurimaa, kertoo yhtyeen laulaja-kitaristi Ilja Teppo.

- Kyllä meillä on kova usko tähän, sillä Venäjällä olemme nähneet että tämä homma toimii. Mutta jos tämä lyö Suomessa läpi, niin ensin tämän jutun on pitänyt lyödä läpi Venäjällä.

Yhtyeen perustajakaksikko Ilja Teppo ja Petteri Hannonen näkevät menestyksen reseptin yhtyeen erikoisuudessa.

-Tämä on tarpeeksi hullu juttu Venäjällä ja tarpeeksi normaali juttu Suomessa, pohtii Hannonen.

Kielitaidottomuus ei ole este

Bändin viidestä jäsenistä vain kaksi osaa puhua sujuvasti venäjää. Kun tahtoa riittää ei kielitaidottomuus ole ongelma. Dusha Piteran rumpali Antti Huuskonen, kertoo hauskan muiston Venäjän keikkamatkalta.

- Minä olen ollut jopa radiossa Venäjälle. Me Petterin kanssa käytiin siellä ja hän teki minulle ajo-ohjeet, kirjoitti muutaman sanan paperille ja sormella osoitti vuorotellen sanoja. Pärjäsin tosi hyvin ja teimme radioon ohjelmaa noin 40 minuuttia näillä tempuilla.

Yhtyeen jäsenten mielestä ei ole ongelma vaikkei laulujen sanoja ymmärrä. Musiikki on kuitenkin "kansainvälinen kieli" tuumaa Antti Huuskonen.

- Korviimme on kantautunut sellaisia viestejä, että ihmiset ovat nähneet hyvinkin erilaisia tarinoita meidän kappaleiden taustalla vaikka he eivät sanoja ymmärräkään, kertoo Ilja Teppo.

Dusha Pitera laulaa elämästä, rakkaudesta, vaikeuksista ja hyvistä ajoista. Laulujen tarinat kertovat tytöistä ja suurkaupungeista.

Musiikkia hyvällä fiiliksellä

Dusha Pitera on Ilja Tepon, Petteri Hannosen, Pertti Fellerin, Antti Huuskosen ja Sampsa Asikaisen muodostama yhtye, jonka tarina alkoi tammikuussa 2005. Kaikki ovat tehneet töitä musiikin parissa jo pitkään ja moni heistä soittaa useammassa kokoonpanossa. Ei Dusha Pitera kuitenkaan vain pelkkää musiikintekemistä ole.

- Tämä porukka on niin älyttömän siisti, että se tekee tästä minulle ykkösjutun. On hankala päivän jälkeen mennä yksin kotiin, kun ajattelee että olisi kiva päästä taas jätkien kanssa puuhaamaan lisää, sanoo Antti Huuskonen ja aiheuttaa muussa joukossa naurunremakan.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala / Milla Holm