1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Irlannin pääministeri hyökkäsi Vatikaania vastaan hyväksikäyttötapauksista

Irlannin pääministeri Enda Kenny hyökkäsi kovin sanoin Vatikaania vastaan parlamentin istunnossa, jossa käsiteltiin katolisen kirkon hyväksikäyttötapauksia. Pääministeri Kennyn mukaan Vatikaanin kulttuuria hallitsevat narsismi ja elitismi.

Ulkomaat
Enda Kenny
BRUNO FAHY / EPA

Parlamentin istunnossa käytiin läpi tuoretta raporttia, joka käsittelee Cloynen hiippakunnassa Etelä-Irlannissa ilmitulleita lasten hyväksikäyttötapauksia. Raportti syyttää katolista kirkkoa epäonnistumisista 19 pappia kohtaan esitettyjen hyväksikäyttösyytteiden käsittelyssä.

Pääministeri Kennyn mukaan katolinen kirkko ei välittänyt lasten kärsimyksistä, vaan huolehti ensisijaisesti omasta maineestaan. Kennyn mukaan raportti on osoitus katolista kirkkoa hallitsevasta narsismista ja elitismistä. Hän luonnehti kirkon olevan toimintahäiriön vallassa.

Kenny oli erityisen tuohtunut siitä, että osa Cloynen raportin paljastamista peittely-yrityksistä on sattunut vain kolme vuotta sitten.

Cloynen raportissa suhtaudutaan erityisen kriittisesti alueen entisen piispan John Mageen toimiin. Magee on toiminut kolmen edellisen paavin yksityissihteerinä.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi