Viimeinen sukkulalento on päättynyt

Viimeinen avaruussukkulalento on päättynyt Yhdysvalloissa, kun Atlantis laskeutui Kennedyn avaruuskeskukseen Floridaan torstaina hieman ennen kello 13 Suomen aikaa. Laskeutuminen sujui turvallisesti. Lentoon päättyi Yhdysvaltain 30 vuotta jatkunut sukkulaohjelma.

Ulkomaat
Avaruussukkula Atlantis avaruudessa.
NASA
Avaruussukkula Atlantis laskeutuu kiitoradalle.
Viimeinen avaruussukkulalento päättyiYhdysvalloissa, kun Atlantis laskeutui Kennedyn avaruuskeskukseen Floridaan torstaina hieman ennen kello 13 Suomen aikaa. Laskeutuminen sujui turvallisesti.

Atlantis laskeutui Floridaan aamulla hieman ennen auringonnousua paikallista aikaa. Sääolot olivat ihanteelliset laskeutumisen kannalta. Avaruuskeskuksessa kuultiin viimeistä kertaa kaksi äänivallin rikkoutumisesta lähtevää ääntä, kun sukkula oli laskeutumassa.

Ensi vuodesta alkaen Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa käyttää kahta yksityisyritystä kansainvälisen avaruusaseman huoltamisessa. Astronautit joutuvat turvautumaan Venäjän apuun avaruuteen päästäkseen.

Avararuusasemalle jätettiin muisto

Atlantiksella maahan palanneet astronautit sanoivat jo keskiviikkona odottavansa innokkaina pääsevänsä juhlimaan ja muistelemaan sukkuloiden historiaa yhdessä avaruuskeskuksessa työskentelevien kanssa.

Atlantis vei viimeisellä matkallaan kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle viisi tonnia ruokaa, vaatteita ja muita tarvikkeita, joiden pitäisi riittää avaruusaseman väelle vuoden ajaksi.

Muistona viimeisestä matkastaan Atlantis jätti avaruusasemalle ensimmäisellä sukkulalennolla vuonna 1981 mukana olleen Yhdysvaltain lipun.

Alukset museoidaan

Atlantiksen paluupäivänä on kulunut tasan 42 vuotta Neil Armstrongin astumisesta ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalle.

Ensimmäinen avaruussukkula laukaistiin 12. huhtikuuta 1981. Avaruudessa kävi kaikkiaan viisi sukkulaa; Atlantis, Challenger, Columbia, Discovery ja Endeavour. Columbia ja Challenger tuhoutuivat onnettomuuksissa, jotka tappoivat niiden miehistöt. Enterprise ei käynyt koskaan avaruudessa.

Sukkulaohjelman päätyttyä neljä alusta museoidaan.

Lähteet: AFP, Reuters