Juho Kuosmanen ohjaa ensi kertaa teatterissa

Elokuvillaan mainetta niittänyt Juho Kuosmanen tekee ohjaajana debyyttinsä teatteriin. Teatterissa leikkauspöytä ei pelasta lopputulosta kuten elokuvassa. Kokkolalaisen omakotitalon pihamaalla esitettävä näytelmä perustuu Juha Hurmeen tekstiin. Hurme saapui soutaen Kustavista seuraamaan harjoituksia.

teatteritaide
Nainen ja mies auton edustalla koiran kanssa. Toinen nainen nojaa auton ikkunasta.
Anna ja Oona Airola näyttelevät Juho Kuosmasen esikoisohjauksessa teatterille.YLE / Raila Paavola

Ohjaaja Juho Kuosmanen on kerännyt ohjaamillaan elokuvilla Kestomerkitsijät, Kaupunkilaisia ja Taulukauppiaat palkintoja maailman elokuvajuhlilta. Myös teatteri on miehelle tuttu ympäristö, hän näytteli Leea Klemolan Kokkola-trilogiassa. Perjantai-iltana ensi-iltansa saa Kuosmasen ensimmäinen teatteriohjaus.

- Hauska kokemus. Ohjaaminen teatterissa on kaaoksen hallintaa, samoin kuin elokuvissa. Teatterissa kaaoksen aiheuttavat näyttelijät, elokuvissa tekninen henkilökunta, vertailee Kuosmanen.

Teatterissa näytelmän rytmi ja tempo on saatava toimimaan jo harjoitusvaiheessa näyttelijöiden avulla.

- Homma on saatava toimimaan alusta loppuu, koska sitä ei pääse leikkaamalla manipuloimaan myöhemmin. Elokuvassa tehdään paljon kameran ja kuvan avulla, teatterissa kaikki tapahtuu yleiskuvassa, pohtii Kokkolasta kotoisin oleva elokuvamies.

Teatterissa myös valmista jälkeä syntyy päivässä enemmän. Elokuvassa päivän saldo saattaa oll kaksi minuuttia valmista tavaraa.

- Kyllä tämä ehkä hauskempaa on kuin elokuvissa, joka on pilkuntarkkaa.

Volga Farmari - Ford Taunus

Kokkolan Ykspihlajassa, Airolan pihapiirissä esitettävä Yksipihlajan musiikkiyhdistyksen ja Tekoteatterin Volga Farmari - Ford Taunus perustuu Juha Hurmeen kirjaan Volvo Amazon.

- Autot kuvaavat aikakausia, Volga on lapsuus, Taunus on nuoruus, selittää Kuosmanen.

Pihalavalla nähdään paitsi ykspihlajalaisia harrastajanäyttelijöitä, myös kokeneita ammattilaisia. Jarkko Lahti ja Pauli Poranen tuovat kokemusta näyttelijäkaartiin.

- Hienoa, että näyttelijöiden ikähaitari on suuri ja heillä on erilainen kokemuspinta.

Näytelmässä muun muassa Aku-Petteri Pahkamäen näyttelee Volga Farmaria, teatterikorkeakoulun näyttelijälinjalla juuri ensimmäisen vuosikurssin päättäneen Oona Airolan rooleina ovat puhuva teltta ja puhuva hevonen.

- Hevonen tuntuu ihan luonneroolilta. Luulen sen olevan myös ihan uskottava sen jälkeen kun olemme nähneet teatterinjohtajan (Jarkko Lahti) hieman erikoisemmassa paikassa kuin yleensä ja Aku-Petteri lyö varmaan hyvin läpi Volgana, naureskelee Airola omalla pihallaan.

Juha Hurme saapui soutuveneellä

Kirjan kirjoittaja, teatteriohjaaja Juha Hurme saapui parhaiksi soutuveneellä Kustavista seuraamaan näytelmän ensimmäistä läpimenoa.

- Oli kyllä liiankin jännittävä harjoitus kun kirjailija oli paikalla. Hurme piti kyllä näkemästään. Olemme muokanneet ja paikallistaneet tekstiä aika paljon, kertoo näytelmän myös sovittanut Kuosmanen.

Juha Hurme viipyi vuorokauden kunnes jatkoi soutumatkaansa Hailuotoon. Hän näki samalla myös musiikkiyhdistyksen Trombi-esityksen ja vakuuttui niin, että lupasi kirjoittaa pihlajalaisille näytelmän ja tulla sen myös ohjaamaan, luultavasti vuonna 2014.

- Uskon että hän pitää sanansa, hän oli niin vaikuttunut tästä miljööstä, arvelee Airola.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa