Obama: Nostan velkakattoa yksin

Yhdysvalloissa republikaanit ja demokraatit ovat päättäneet velkakattokeskustelut ilman lopputulosta. Edustajainhuoneen puhemies, republikaani John Boehner on kävellyt ulos neuvotteluista ja sanoo keskustelevansa seuraavaksi senaatin kanssa, jotta ratkaisu saadaan aikaan. Turhautunut Obama sanoo olevansa valmis nostamaan velkakattoa yksin. Hän kertoo tarjonneensa republikaaneille poikkeuksellisen reilua sopimusta ilman tulosta.

Ulkomaat
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama pitää puhetta Valkoisessa talossa 22. heinäkuuta 2011.
Yuri Gripas / EPA

Obama sanoo olevansa valmis nostamaan velkakattoa yksin. Hän lupaa kantaa yksin vastuun velkakaton nostamisesta, sillä maailman ykköstalousmahti on estettävä ajautumasta uuteen talouskriisiin. Obama on silti kutsunut osapuolet Valkoiseen taloon myös lauantaina jatkamaan neuvotteluja. Boehner on jo ilmoittanut, ettei aio osallistua lauantain kokoukseen.

Boehner sanoo aloittavansa keskustelut senaatin kanssa, jotta tie eteenpäin löytyisi ja jotta Yhdysvaltojen maksukyvyttömyys estettäisiin. Boehner luonnehti perjantain keskusteluja presidentin kanssa jälleen hyödyttömiksi. Samaan hengenvetoon Boehner totesi, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin nostaa velkakattoa.

Puhemies Boehnerista presidentti Obamalla ei ole kunnon suunnitelmaa siitä, mitä ongelman ratkaisemiseksi pitäisi tehdä. Republikaanit pitivät perjantain kokouksessa kiinni linjastaan, jonka mukaan velkakaton korottaminen ei saa lisätä veroja. Boehnerin mukaan heidän näkemyksensä Yhdysvaltain asioiden hoidosta ovat hyvin erilaiset.

Molempien puolueiden mukaan maksut on maksettava ja maksukyvyttömyys estettävä. Demokraatit haluaisivat nostaa velkakattoa, ja republikaanit suosivat tiukempaa budjettikuria.

Velkakattoneuvottelut Yhdysvaltain budjetin tasapainottamiseksi ovat kerta toisensa jälkeen kaatuneet verotukseen. Obama on systemaattisesti ajanut suurituloisten verohelpotusten poistamista. Mutta republikaanit vastustavat jyrkästi kaikkia veronkorotuksia.

Lähteet: Reuters, AFP