Napanöyhtäinen kivi molskahti Kolera-altaaseen

Suomen Epätietieteellinen Seura heitti maanantaina Jaakonpäivän kylmän kiven Helsingin Kolera-altaaseen. Seura on hakenut tämän vuoden kiven etelänavalta.

Kotimaa
Epätieteellisen seuran jäsenet heittävät Jaakon kylmän kiven Helsingin Kolera-altaaseen.
Suomen Epätietieteellinen Seura heitti maanantaina Jaakonpäivän kylmän kiven Helsingin Kolera-altaaseen. Kuva: YLE

Vappumestari kuljetti kiven juhlasaatossa paikalle. Kivi heitettiin Kolera-altaaseen puoliltapäivin.

Kylmä kivi noudettiin loppukeväästä etelänavalta vuorenhuipulta. Paikan päällä kiven ympärille pakattiin etelänavan napanöyhtää, jotta kivi pysyisi varmasti kylmänä heittotilaisuuteen asti.

Suomen Epätieteellinen Seura on heittänyt Jaakonpäivän kylmän kiven jo vuodesta 1995.

Vanhan kansan mukaan vesien kylmeneminen alkaa kivenheitosta. Myös Ilmatieteen laitoksen mukaan sää alkaa näihin aikoihin todella kylmetä.

Silitysrauta aiheutti helteen

Eräänä vuonna seura heitti Kolera-altaaseen silitysraudan. Alkukesä oli tuolloin ollut kylmä eikä haluttu, että uimakelit jäisivät liian lyhyiksi. Kuumasta silitysraudasta seurasi kuitenkin loppukesäksi joidenkin mielestä liian kova helle.

- Seuralle soiteltiin, että pitikin teidän tehdä tuollainen möhläys, kertoo puheen ja toiminnan johtaja Jaakko Koskinen Suomen Epätieteellisestä Seurasta.

Suomen Epätieteellisen Seuran jäsenet voivat vuosittain ehdottaa, mistä Jaakonpäivän kivi noudetaan. Ensi vuoden kiviehdokas on jo valittu ja kivennoutomatkan suunnittelu on aloitettu.

Lähteet: YLE Helsinki