1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Britannialta poliisi Norjaan selvittämään yhteyksiä

Brittiläinen poliisi on lähetetty Norjaan selvittämään joukkosurmaajan mahdollisia yhteyksiä Isoon-Britanniaan, kertoo Lontoon poliisi. Brittiläisen Daily Telegraph -sanomalehden mukaan Anders Behring Breivik mainitsee päiväkirjoissaan oppi-isäkseen englantilaismiehen, josta hän käyttää nimeä Richard.

Breivik kertoo internetissä julkaistussa tekstissä, että hänet olisi rekrytoitu äärioikeistolaiseen ryhmään Lontoossa 2002. Tapaamiseen olisi tuolloin osallistunut kahdeksan ihmistä. Scotland Yard selvittää nyt, onko hän käynyt Lontoossa viime vuosina.

Breivik väittää olevansa yksi 80:stä "yksinäisestä marttyyrisolusta", joita on rekrytoitu ympäri Länsi-Eurooppaa islamin vastaiseen ja islamia suvaitsevien hallitusten vastaiseen taisteluun.

Muun muassa Ison-Britannian entiset pääministerit Tony Blair ja Gordon Brown sekä prinssi Charles olisivat osa kohteista, väittää Breivik.