1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Meidän festivaali tuo puheen konsertteihin

Järvenpäässä on parhaillaan meneillään viulisti Pekka Kuusiston johtama Meidän festivaali. Poikkitaiteellisuudestaan tunnettu klassisen musiikin tapahtuma tuo tänä vuonna puhetta konsertteihin. Tilattujen puheenvuorojen on tarkoitus herättää keskustelua taiteen asemasta yhteiskunnassa.

Kuva: Yle

- Tämä aika on sellainen, että ihmisten kannattaisi kuulla sellaisiakin mielipiteitä asioista, jotka ovat mietittyjä ja perusteltuja eivätkä pelkästään pikaruokaa. Musiikilla on taipumus avata ihmisten vastaanottokanavat, taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto toteaa.

Kuusisto on tilannut konsertteihin puheenvuoroja eri alojen vaikuttajilta. Toimeksianto on ollut vapaa, kunhan puheissa käsitellään jollain tapaa taiteen tilaa.

Ravistelua kaivataan

Meidän festivaalin kantava teema on poikkitaiteellisuus. Vuosisatoja lähes muuttumattomana pysytellyt konsertti-instituutio kaipaakin uudenlaisia kokeiluja.

- Kun on vanhasta instituutiosta kyse, niin siinä on usein vastakkaain konservatiivinen ja progressiivinen. Molempia tarvitaan. Jos itsetarkoituksena on vain toistaa sitä, mikä tehtiin hyvin ennen, niin se ei pitkälle vie, viulisti Jan Söderblom toteaa.

Eteenpäin on katsottava

Kuusisto haluaa herättää erilaisilla puheenvuoroilla keskustelua myös taiteen asemasta yhteiskunnassa.

- Jos poliittinen ilmapiiri muuttuu siihen suuntaan, mihin se nyt on muuttumassa, niin meillä ei kohta ole mahdollisuuksia kuin perinteisimmän taiteen tekoon. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta taide ei kyllä selviä hengissä ilman eteenpäin katsojia. Jos heiltä viedään mahdollisuudet tehdä, niin silloin me olemme pulassa

Meidän festivaali jatkuu Tuusulanjärven ympäristössä tämän viikon.