Suomen poliisi saa kriisissä veneitä ja koptereita

Kriisitilanteissa Suomen poliisi turvaa viranomaisyhteistyöhön. Helikopterit ja veneet saadaan käyttöön esimerkiksi rajavartiolaitokselta. Suurten etäisyyksien vuoksi Suomessa ei turvauduta erikoisjoukkoihin, vaan paikallispartiot on koulutettu hoitamaan ongelmatilanteet.

Ulkomaat
Rajavartiolaitoksen AS 332 - Super Puma -helikopteri

Norjan ampumistragediassa tekijä ehti riehua Utøyan saarella tunnin ennen poliisin saapumista. Tuloa hidasti lisäksi erikoisjoukkojen odottelu paikalle sekä se, että liikkeelle lähdettiin aluksi liian pienellä veneellä.

Jos Suomessa tapahtuisi vastaava hyökkäys, kalustoa pitäisi olla saatavilla, kertoo poliisitarkastaja Marko Savolainen Poliisihallituksesta:

- Avainsana Suomessa on toimiva viranomaisyhteistyö, eli me saadaan pelastuslaitoksilta, sisäisen hallinnon muilta toimilta, rajavartiolaitokselta ja tarvittaessa puolustusvoimilta kalustoapua. Periaatteessa jos ajatellaan Norjan kaltainen äärimmäinen tilanne, niin kaikki viranomaisten kalusto on varmastikin käytössä

Ongelma ei ole niinkään se, etteikö kalustoa olisi, mutta missä sitä tarvitaan, sanoo poliisiylijohtaja Mikko Paatero.

- Jos joku tapahtuma tapahtuu todella syrjässä, niin kaikilla tavoilla poliisin tulo sinne tietenkin kestää, mutta tulo ei ole kyllä olennaisista kalustoista kiinni. Erikoiskalustoa ei voi joka paikassa olla.

Poliisi lainaa kopterit muualta

Suomen poliisilla ei ole omia helikoptereita, vaan niitä saadaan käyttöön rajavartiolaitokselta tai puolustusvoimilta. Helikoptereita tarvitaan useimmiten kadonneiden etsintään tai turvaamistehtäviin esimerkiksi valtiovierailujen aikaan. Rajavartiolaitoksella on ilma-aluksia ympäri maata, kertoo vartiolentolaivueen apulaiskomentaja Matti Lallukka:

- Rajavartiolaitoksen tukikohdat sijaitsevat Helsingissä, Turussa ja Rovaniemellä, jossa jokaisessa on päivystävät helikopterit, lisäksi meillä on pienempiä, maa-alueilla käytettäviä yksimoottorisia helikoptereita, joita käytetään myös poliisitehtäviin.

Veneitä poliisilla on 120 ympäri maata, mikä on Paateron mukaan vielä vaatimaton määrä. Viranomaisten lisäksi apua voi saada myös vapaaehtoisilta, kuten esimerkiksi lento- tai järvipelastusseuroilta. Hätätilanteessa voitaisiin jopa lainata lähin vene, mikäli yli ei muuten päästä.

Äärimmäisissä tilanteissa käytettävissä on myös erikoisyksikkö Karhu-ryhmä, mutta Suomessa sen varaan ei lasketa, sanoo poliisiylijohtaja Paatero.

- Suomalainen poliisitoiminta perustuu siihen että ensipartio on koulutettu siten, että Suomessa ei mitään erikoisjoukkoja, Karhu-ryhmää tai vastaavaa, tämmöisessä tilanteessa odoteta, vaan partiot menevät sinne ja ne on koulutettu siihen

Lähteet: YLE Uutiset