Suomelle EU:n ruoka-apuna pelkkää maitojauhetta

Suomen EU:lta saama ruoka-apu saattaa ensi vuonna typistyä pelkkään maitojauheeseen. Monipuolisimmat EU-ruokakassit matkaavat näillä näkymin muihin jäsenmaihin. Koska monet suomalaisjärjestöt ovat täysin riippuvaisia EU-ruoasta, avun jakaminen pienemmillä paikkakunnilla saattaakin keskeytyä kokonaan.

Kotimaa

Viime vuosina EU:n ruoka-apuna on Suomessa jaettu kymmenkuntaa eri tuotetta kuten pastaa, jauhoja ja näkkileipää. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Suomi saisi ensi vuonna EU:n kautta enää vain maitojauhetta.

Viljatuotteita ei ole tulossa ollenkaan - ne annetaan maille, joissa avun tarve on suurin.

Viljapula johtuu paitsi EU:n ylijäämävaraston pienentymisestä, myös tuomioistuimen päätöksestä kieltää viljan markkinaostot unionin määrärahoilla.

EU-ruoan puuttuminen uhkaa lopettaa ruoka-avun kokonaan

Seurakuntien EU-ruokaa koordinoivan Kirkkopalveluiden mukaan seurakunnat jakavat omien lahjoituksiensa lisäksi vuosittain yli 100 000 EU:n ruokakassia. Kirkkopalveluiden diakonia- ja yhteisvastuuyksikön sihteeri Ulla Pesola pelkää, että EU-ruoan loppuessa ruoan jakaminen saattaa pienemmissä paikoissa keskeytyä kokonaan.

- Ikävä kyllä näin luultavasti käy. Varsinkin sellaisilla pienemmillä alueilla, joissa ei ole kauppoja tai elintarvikevalmistajia. Ei ole mistä ottaa, Pesola harmittelee.

Pesola muistuttaa kuitenkin, että järjestöillä on vielä puoli vuotta aikaa miettiä ratkaisuja tilanteeseen.

- Tässä on nyt aktiviteetille kysyntää. Yhteistyöllähän tässä mennään eteenpäin. Ei kannata rukkasia pistää vielä naulaan, Pesola sanoo.

Suomessa EU-ruokaa jakaa noin 30 järjestöä. Maaseutuvirasto tiedustelee loppukesästä järjestöiltä, ovatko he halukkaita jatkamaan EU:n ruoka-avun jakamista pelkällä maitojauheella.

Helsingin Myllypurossa luovuttiin EU-ruoasta - yhteistyötä kauppojen kanssa

Herttoniemen seurakunnan järjestämässä Helsingin Myllypuron ruokajonossa avulle riittää kysyntää. Myllypurossa luovuttiin EU-ruoasta muutama vuosi sitten, sillä esimerkiksi vanhentuvia tuotteitaan lahjoittavien kauppojen kanssa tehdyt sopimukset toimivat käytännössä paremmin.

- Tällainen ruoka-apu on tänä päivänä hyvin tärkeää, jonosta todetaan.

- Jossain sitä ruoka pitää jakaa, onhan niin monella niin huonot tulot, ja eläkeläisillä ei riitä rahat. Jostain se on leipä revittävä, ruokaa jonottava nainen arvioi.

Vaikka Euroopasta tulevan avun määrä ei vaikutakaan Myllypuron jonon toimintaan, yleinen ajatuskin ruoka-avun loppumisesta herättää tunteita jonottavien keskuudessa.

- Sitten mä kuolen. Mä sanon suoraan, sitten mä kuolen, ruokakassia kantava nainen sanoo.

Lähteet: YLE Uutiset / Hameed Ahmed