Ilmailutietotekniset uhkaa lakolla

Ilmailutietotekniset on jättänyt Finavialle ja valtakunnansovittajalle lakkovaroituksen. Sen mukaan lakko alkaa maanantaina 15. elokuuta yöllä yhdeltä, ellei työehtosopimusneuvotteluissa päästä sitä ennen tulokseen. Lakon on määrä päättyä saman viikon lauantaina kello 1. Ennestään lentoliikennettä uhkaavat lennonjohtajien pistelakot.

talous

Lakon piirissä olisi yli 70 ILTT:n jäsentä kaikilla Finavian toimipaikoilla. ILTT:n jäsenet toimivat teknisessä tai operatiivisessa lennonvarmistuksessa tai lentoliikenteen ylläpidossa muun muassa mekaanikkoina, järjestelmäasiantuntijoina ja lennonvarmistusteknikkoina.

ILTT:n puheenjohtaja Pekka Martin kertoo, että käytännössä lakko näkyisi lennonohjaajien käyttämien laitteiden vikakorjausten viivästymisenä.

ILTT on neuvotellut Finavian kanssa puolisen vuotta teknisen lennonvarmistuksen työehtosopimuksesta. Lakkovaroitus annettiin, koska ILTT ei ole tyytyväinen työehtosopimusneuvotteluiden etenemiseen eikä siihen, että Finavia on siirtänyt yhdistyksen jäseniä työehtosopimuksen vastaisesti muiden työehtosopimusten piiriin.

ILTT:n kesäkuussa julistama ylityökielto on edelleen voimassa.

Lähteet: YLE Uutiset