1. yle.fi
  2. Uutiset

Tallinnassa kaatosade - päivässä kuukauden sademäärä

Lauantaiaamun rankat sateet ovat saaneet kadut tulvimaan Tallinnan keskustassa. Vesi on tunkenutunut myös moniin rakennuksiin. Tallinnan satamassa vettä on ollut kaduilla paikoin jopa 50 senttiä. Kello 17:ään mennessä sadetta oli mitattu tämän vuorokauden puolella liki 80 millimetriä Harkun sääasemalla Länsi-Tallinnassa.

Ulkomaat
Kadut tulvivat rankkasateiden jälkeen Tallinnassa.
Lauantaiaamun rankat sateet ovat saaneet kadut tulvimaan Tallinnan keskustassa. Kuvalähde: ETV

Lauantain aikana tullut sademäärä ylittää koko heinäkuun pitkän ajan sadekeskiarvon, joka on 77 millimetriä.

Useiden kauppakeskusten ja kauppojen ensimmäisissä kerroksissa vettä on ollut lattialla jopa parisenkymmentä senttiä, kertoo päiväretkellä Tallinnassa oleva YLE Uutisten toimittaja Marika Kataja-Lian. Hänen mukaansa Tallinnan satamassa ajoreitit ovat olleet siinä määrin veden peitossa, että autoilla on ollut vaikeuksia päästä laivaan ja maihin.

- Täällä satoi tuossa aamupäivän aikana aika rajusti siten, että kaduilla oli vettä ehkä noin 20 - 30 senttiä. Liikenne ainakin täällä sataman edustalla oli täysin poikki. Osa autoista jäi veteen jumiin. Vettä oli vanteiden puoliväliin asti monilla autoilla, Kataja-Lian sanoo.

Poliisi ohjasi puolen päivän aikaan liikennettä tulva-alueilla ja teille oli pystytetty väliaikaisia liikennemerkkejä. Keskustan toisessa liikenteen solmukohdassa, Tammsaaren tien jatkeessa, joka yleensä tulvii sateiden vuoksi, ei tällä kertaa ollut ongelmia. Myöskään Vanhan kaupungin alueella vesimäärät eivät näyttäisi aiheuttaneen suurempia ongelmia.

Viron ilmatieteen laitoksen mukaan aamulla kello seitsemän ja kymmenen välillä Harkun sääasemalla Tallinnan länsipuolella mitattiin 34,6 millimetrin sademäärä. Koko lauantain aikana sadetta on tullut samassa mittauspisteessä jo liki 80 millimetriä, mikä vastaa 80:tä litraa vettä jokaista neliömetriä kohden.

Rankkasade ei yltäne Suomen etelärannikolle

Suomen Ilmatieteen laitos ennustaa rankkasateiden jäävän Viron puolelle. Joitakin yksittäisiä sadekuuroja voi yltää etelärannikolle. Vielä eilen ukkosrintaman ennustettiin yltävän eteläisimpään Suomeen.

Lähteet: BNS, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi