Lars von Trier katuu elokuvaansa - yhtäläisyyksiä Norjan tapahtumiin?

Tanskalainen elokuvaohjaaja Lars von Trier sanoo olevansa pahoillaan siitä, että Norjan terrori-iskujen tekijä Anders Behring Breivik mainitsee hänen Dogville-elokuvansa yhtenä mielielokuvistaan.

Ulkomaat
Elokuvaohjaaja Lars Von Trier
Guillaume Horcajuelo / EPA

- Tekee todella pahaa, kun ajattelen, että Dogville, jota pidän parhaana elokuvanani, on saattanut toimia hänelle jonkinlaisena käsikirjoituksena, sanoo von Trier tanskalaisen Politiken-lehden haastattelussa.

- Dogvillen viimeisessä kohtauksessa on tuskallista samankaltaisuutta Utøyan tapahtumien kanssa, sanoo von Trier.

Elokuva päättyy pikkukaupungin polttamiseen ja sen asukkaiden raakaan joukkomurhaan.

- Kysytte olenko pahoillani tämän elokuvan tekemisestä? Kyllä, jos se todella on innoittanut häntä, olen pahoillani, että olen tehnyt sen, sanoo von Trier ja selitää, että elokuvan tarkoitus oli opettaa yleisöä eikä innostaa väkivaltaan.

Von Trier pohtii haastattelussa, että Tanskan äärioikeistolaisen kansanpuolueen politiikka olisi vaikuttanut Breivikin ajatteluun. Hänen mukaansa Tanskassa on pitkään jatkunut voimakas islamin pelon perinne ja kansanpuolueen poliittinen linja vastaa Breivikin ajattelua.

- En voi välttyä ajatukselta, että kannamme kansakuntana osan vastuusta Norjan tragediaan, sanoo von Trier.

Von Trier sanoo haastattelussa, että kansanpuolueen puheenjohtajan Pia Kjaersgaardin olisi myönnettävä vastuullisuutensa siitä mitä Norjassa tapahtui.

Von Trier on tunnettu ärsyttävistä kommenteistaan. Tämänvuotisilla Cannesin elokuvajuhlilla hän sanoi ymmärtävänsä natsijohtaja Adolf Hitleriä ja tuntevansa tätä kohtaan pientä sympatiaa. Lausunto aiheutti von Trierin julistamisen juhlilla ei toivotuksi henkilöksi.

Lähteet: AFP , YLE Uutiset