Juhliva KarmaRock nauttii suosiosta

KarmaRock-festivaali vietti 20-vuotisjuhlaansa tänä viikonloppuna. Festivaali keräsi Harjavallan koulukeskuksen rantaan yhteensä 2 400 musiikin ystävää. Festivaalijohtaja Häiriö Piirisen mukaan festivaali perustettiin alun perin siksi, että omalle bändille saataisiin keikka.

viihde
Häiriö Piirinen
Häiriö PiirinenYLE / Lassi Nuolivaara

Sittemmin isäntäyhtye Maj Karmalla on riittänyt keikkoja muutenkin ja festivaalista on tullut haluttu kohde monelle bändille. Piirisen mukaan bändit tulevat vastaan jopa esiintymiskorvauksissaan ja mahdollistavat näin pienen festivaalin säilymisen.

- Kaikki jotka ovat numeroita peruskoulussa nähneet tietävät, että lipun hinta kerrottuna kävijämäärällä ei kovin isoihin asioihin muuten riittäisi.

Harjavallan koulukeskuksen rannassa järjestettävä KarmaRock kerää vuosittain noin 2500 kävijää. Enempää lippuja tapahtumaan ei myytäisikään.

Vapaaehtoisuudessa voimaa

Myös vapaaehtoiset ovat antaneet Piirisen mukaan vahvan panoksensa festivaalin järjestelyihin.

- Melkein koko vanha alkuperäinen jengi on mukana. Matkanvarrella on tullut uusia, mutta ketään ei ole jäänyt pois. Mielestäni se on hyvä osoitus siitä, että vapaaehtoistyö on tässä ryhmässä arvostettua. Festivaalin motiivi pohjautuukin nykyään siihen, että sitä on hienoa järjestää ja ihmiset nauttivat.

Lähteet: YLE Satakunta