Alikylän mylly on idyllinen muisto vanhoista ajoista

Ullavanjoki soljuu ja kohisee tien vartta seuraillen Ullavasta Kälviälle ajaessa. Vanha harmaa hirsinen Alikylän mylly tien varrella on melkein huomaamaton. Mylly seisoo idyllisessä jokirantamaisemassa. Lähistöllä asuva Pirkko Koski-Vähälä muistaa vielä, kuinka mylly oli tärkeä laitos menneillä vuosikymmenillä.

Viljamylly
Ullavan Alikylän mylly
YLE / Raila Paavola

- Tässä oli jauhomylly ja muistan kuinka miehet tulivat jyväsäkkien kanssa myllylle. He istuivat myllyhuoneessa tai pihalla odottamassa, kun jyvistä jauhettiin jauhoja, kertoo Pirkko Koski-Vähälä muistojaan 40-luvulta.

Myllyllä oli myös sahalaitos, jossa tukeista sahattiin lautoja ja lankkuja ja saatiin sahanpurua.

- Viimeksi myllyllä oli pieni turbiini, josta saatiin kylän taloihin sähköä. Ei kuitenkaan kaikkiin taloihin, mutta muutamiin niin että saatiin valoa, Pirkko Koski-Vähälä muistelee.

- Silloinhan ei näin paljon ollutkaan sähkökäyttöisiä kodinkoneita, joten valo oli se tärkein.

Nykyisin myllyrakennus on idyllisellä paikalla Ullavanjoen rannalla, mutta seisoo unohdettuna. Peltikatto on kuitenkin suojannut hirrestä tehtyä rakennusta. Perustuksia on kuitenkin kosken vesi syövyttänyt.

- Kyllähän se vähän harmittaa, että rakennus on saanut mennä huonoon kuntoon, kun se aikoinaan oli käyttökelpoinen laitos, harmittelee vanhoja rakennuksia arvostava Koski-Vähälä.

Nykyisin myllyn maisemissa viihtyvät jyväsäkkejään tuovien isäntien sijasta kalamiehet. Heitä maisemissa näkyy harva se päivä, koskipaikasta nousee muun muassa haukea ja taimenta.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa