1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Zimbabwe menettänyt 12 miljardia dollaria maauudistuksen seurauksena

Maankaappaukset valkoisilta ovat maksaneet Zimbabwelle lähes 12 miljardia dollaria menetettynä tuotantona, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Ulkomaat

Commercial Farmers' Union -järjestön mukaan maankaappaukset valkoisilta ovat syösseet Zimbabwen talouden perikatoon menneen vuosikymmenen aikana. Järjestön puheenjohtajan Deon Theronin mukaan maataloustuotanto on pudonnut 70 prosenttia vuodesta 2000.

Theron ilmoitti lisäksi, että presidentti Robert Mugabe ja hänen perheensä pitävät hallussaan 39 maatilaa.

Mugabe on toistuvasti todennut, että maauudistusta tarvittiin siirtomaa-ajan epätasapainon korjaamiseksi, ja että edunsaajilla olisi lupa vain yhteen maatilaan henkilöä kohden.

Mugaben hallinnon edustajat eivät ole kommentoineet CFU:n raporttia.

1,4 miljoonaa tarvitsee ruoka-apua

Theron totesi, että Zimbabwe tuotti ennen ruokaa yli omien tarpeidensa. Tiistaina julkistetun YK:n raportin mukaan 1,4 miljoonaa zimbabwelaista tarvitsee ruoka-apua satojen pienentymisen vuoksi.

Puheenjohtaja arvioi, että mustien pienviljelijöiden kasvattaman maissin, joka on yksi peruselintarvikkeista, tuotanto on tänä vuonna vain 50 prosenttia vuoden 2000 tasosta.

Myytävän maataloustuotteen puuvillantuotanto on tippunut 45 prosenttia ja tupakantuotanto 50 prosenttia.

Harmaa talous kukoistaa

Theronin mukaan maauudistus tuhosi maan verokannan ja suuri osa taloudesta on nyt harmaata taloutta.

- Jos maauudistuksen tarkoitus oli häätää valkoiset ja korvata ne mustilla, uudistus oli menestys. Mutta, jos tarkoitus oli, että uudistus hyödyttäisi mahdollisimman monia zimbabwelaisia, se on täysin epäonnistunut, Theron totesi.

Raportissa kerrotaan, että maasta on tullut poliittisen tuen jakamisen työkalu, ja useat Mugaben liittolaisten perheet hallitsevat kukin vähintään viittä maatilaa.

Lähteet: YLE Uutiset