Varikset liikkuvat murkinan perässä

Varikset ovat siirtyneet paremmille ruoka-apajille kaupunkien keskustoihin. Suomen ympäristökeskuksen tutkija Pekka Rusasen mukaan variskannat eivät ole lisääntyneet, vaan osa varislinnuista on siirtynyt kaupunkien keskustoihin maaseudulta ja metsistä.

varis
varis
Raila Paavola / YLE

Rusanen kertoo, että variskannat ovat olleet kaupunkialueilla runsaita jo kymmeniä vuosia.

- Kahdenkymmenen viime vuoden aikana variksen kokonaiskannassa ei ole tapahtunut isompia muutoksia. Variksia on noin 200 000 pesivää paria.

- Varikset ovat hakeutuneet entistä enemmän kaupunkeihin, koska ruokailumahdollisuudet ovat niissä paremmat. Ne ovat älykkäitä lintuja, Rusanen sanoo.

Lähteet: YLE Kymenlaakso